Mihin tää aika katoaa?

Kylläpä on taasen aika vierähtänyt vauhdilla! Viimisen 2 viikon aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, lasketeltu Andeilla kahteen otteeseen, vierailtu valparaisossa ja viña del maressa, aika vaan hujahtaa eteenpäin ja aina huomaa, että hupsista onkin taas torstai ilta ja viikonloppu edessä. Sehän on joulukuu ennen kuin huomaakaan! Nytkin on jo vaikka kuina monelle viikonlopulle suunniteltu ohjelmaa ja muutaman viikonlopun joudun viettään koulussakin. Ihan liikaa ois nähtävää ja tuntuu, että täällä pitäs viettää vähintään vuosi pelkästään matkustellen, jos haluaa nähdä muutakin kuin pikaisesti kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja kaupungit.

Toissa sunnuntaina käytiin Haileyn kanssa laskettelemassa Santiagon lähistöllä olevista laskettelukeskuksista suurimmassa. Kyllähän ne rinteet oli hienoja ja ihan mielettömän pitkiä. Meille sattu vaan tosi tosi huono keli, eikä juurikaan päästy nauttimaan maisemista. Välistä sato lunta ja oli niin sumuista, että piti oikeasti melkein kävellä, kun ei tiennyt yhtään missä rinne menee varsinkaan, kun niitä ei oo merkattu kovin hyvin. Onneksi alemmilla rinteillä oli parempi näkyvyys. Kävi kyllä tosi ihme sattuma, kun vikalla nousulla samaan gondoliin tuli Isä ja poika. Hetken meitä kuunneltuaan se poika kysy, että mistä ollaan ja kun sanoin suomesta, niin se vastas et on viikon pästä lähdössä Suomeen Espooseen Tapiolan lukioon vaihtoon. Päädyin varottaan sitä ujoista ja hiljaisista Suomalaisista. Oli se laskettelu kuitenkin sen verran hienoa puuhaa, että tänään suunnattiin jälleen Tanskalaisen Sidselin ja sen kämppisten kanssa laskettelemaan La Parvaan. Sää oli tällä kertaa vähän parempi, vaikkakaan se aurinko ei vieläkään suostunut näyttäytymään. Joutuu siis luultavasti vielä kerran suuntaamaan laskettelu puuhiin. Tosin en oo varma kestääkö mun hermot enään kurvailla niitä vuoren rinteitä ylös. Nää kaahaa ihan kauheeta vauhtia niillä teillä ja jokainen U-käännös kurvi (siis muitahan ei ees kannata numeroida) on numeroitu ja viimeinen kurvi minkä muistan tais olla 42! Niin ja täällähän suurimmassa osassa kohtaa ei edes oo mitään kaiteita, asfaltti sortunu osittain pois ja alla suoraa pudotusta muutaman sata metriä. Piti välistä pitää vähän silmiä kiinni, kun meinas hirvittää niin paljon. Perun ja Bolivian teitä odotellen! Niin ja meno matkalla La Parvaan näin ensimmäistä kertaa 2 kondori kotkaa (se on maailman suurin lentotaitoinen lintu ja niiden siipiväli voi olla jopa 3m!), toinen niistä lensi ihan meidän vierestä ja oli kyllä melkoisen hurja näky! Olin sen verran innoissani, että unohdin kokonaan, että mulla oli kamera kädessä. Toivottavasti niitä näkyy jossakin vielä uudemman kerran!

Matkalla Valle Nevadoon

Tässä kohtaa jo turvallisesti melkein alhaalla

La Parva

Sidselin ja Emilien kanssa piti päästä poseeraaman ja Mauricio jälleen kerran joutui kuvaajan rooliin

Toissa torstaina oli yleinen vapaapäivä, jonkun kirkollisen juhlan takia. Keskustassa järjestettiin ilmaiskonsertti, jossa oli soittamassa yksi Chilen tunnetuimmista bändeistä Los Jaivas. Me tietysti ajateltii lähteä kurkistamaan miltä meno näyttää ja samalla tavalla oli tainnut ajatella koko Santiago! Se aukio ja puisto oli niiin täynnä ihmisiä, että en oo eläissäni nähnyt niin paljoa ihmisiä samassa paikassa tunkeutuneena. Päätettiin ensin katsella sivummalta ja nautiskella aurinkoisesta pävästä. Kuitenkin jossain vaiheessa päätettiin, että katsotaan jos päästäisiin vähän lähemäksi ja niin me tungettiin muiden tapaan hieman lähemmäksi. Tää bändi sitten rupes soittamaan ja ihmiset sekos ihan täysin. Kaikki nosti juomapullonsa ylös ja alko suihkuttaan niitä muiden päälle. Ihmiset vaan tunkin eteenpäin vaikka alle ois jäänyt kuka. Onneksi ittellä on pituutta sen verran näihin Chileläisiin verrattuna, ettei heti tarvinnut pelätä litistyvänsä. Hetki me siinä katseltiin, jonka jälkeen todettiin, että nyt on ehkä nähty ihan riittäväst tätä meininkiä ja lähdettiin kotiin.Tätyy sanoa, että aina haukutaan suomalaisia, että kun ne juo niin humalahakuisesti, niin nyt on pakko kyllä sanoa, että osataan sitä täälläkin!  Kaikista ihmeellisintä oli se, että en nähny paikalla yhtään ainutta järjestysmiestä, vartiaa, saati sitten poliisia ja meno oli kyllä sen mukaistakin.

Bellas Artes

Hetken päästä toi patsas oli täynnä ihmisiä, ei taitaisi suomessa onnistua

Koska tuon juhlan takia sain viettää viiden päivän loman, niin pakkohan sitä oli jossakin päästä käymään ja siksi suunnattiin lauantai aamuna Valparaisoon kaselemaan maisemia ja fiilistelemään kaunista kevät keliä. Päätettiin ottaa viikonloppu ihan rennosti ja vain nautiskella. Valpossa kierreltiin cerroilla ja otettiin laiva kierros satamassa. Illalla Heidi lähti takaisin Santiagoon ja me Sidselin kanssa nautiskeltiin hyvästä ruuasta ja juomasta loistavan live musiikin tahtiin. Seuraavana päivänä lähdettiin käymään Viña del Mar:ssa, joka on siis ihan Valparaisoon kiinni kasvanut kaupunki, jossa on upeita rantoja. Aurinko päätti kuitenkin pysyä piilossa koko päivän, joten leikittiin kunnon turisteja ja otettiin heppa ajelu hienoissa vaunuissa ympäri kaupunkia. Tämän jälkeen suunnattiin kohti keskustaa ja huomattiin Kasino. Alkuun ei meinattu edes mennä sisälle, kun luultiin, että se maksaa 4000 pesoa, mutta onneksi kysyttiin vartialta ja se sanoi, että sunnuntaina pästään ilmaiseksi. Täytyihän se sitten mennä pelaamaan elämäni ensimmäiset pelit kasinolle. Päätettiin, että molemmat pelaa 1000 pesolla (1,60€) ja otetaan kisa, kumpi voittaa. Mää tietty olin jossain vaiheessa yli 5000 peson johdossa, mutta niinhän siinä sitten kävi, että ahneus iski ja poistuttiin molemmat tyhjin käsin.Sunnuntaina illalla palattiin takaisin Santiagoon. 
 

Valparaiso

Myös Chilen armeija oli parkkeerannut paattinsa ja sukellusveneensä satamaan

 

Viña del Mar

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa uima reeneissä Escuela Militarilla, jossa siis on kaikki reenit. En tiennyt yhtään mitä odottaa sillä koulun uimahalli on mun mielestä ihan ok. Vaikka sielläkin on aika kylmä ja suihkut on aika surkeet ja tietenkään näin saunaan tottuneena on aika tylsää lähteä uimahallista ilman kunnon löylyjä(tosin en mää sitä odottanutkaan täältä löytäväni). Escuela Militarille mentäessä piti käydä ilmoittautumassa henkkareiden kanssa ja ne tarkistaa, vielä listasta nimet, että olet tulossa reeneihin. Tän jälkeen kysyin, että missä uimahalli on ja se vartia näytti siinä pihassa seisovaa kuplahallia. Olin varma, et oon ymmärtäny väärin, mutta ei sieltä se löyty KUPLAHALLISTA! Niin ja vessathan sijaitsee sen ulkopuolella ja niitäkin on yksi tytöille ja yksi pojille ja ne on BAJAMAJOJA! Tän jälkeen suuntaan epäuskoisena sisään ja löydän pukuhuoneen, joka on siis pieni tila, jossa on kaks penkkiä, sekä pukuhuoneen seinä alkaa jostain polven korkeudelta. Siellä vaihetaan vaatteet ja kaikki tungetaan reppuun ja viedään altaalle, koska mitään lukollisia kaappeja ei oo olemassa (koululla on, mutta pitää olla oma lukko). Täällähän ei siis ennen uintia käydä suihkussa ja ekalla koulu uinnilla, kun kävin normaaliin suomalaiseen tyyliin, niin kaikki kyseli ihmeissään, että miksi?! En ees halua miettiä missä kunnossa näiden uinti vesi on. Tän jälkeen oli kastautuminen veteen, joka oli oikeasti KYLMÄÄ! sielä ei siis ole minkäälaista lämmitystä ei ilmassa, eikä vedessä. Veikkaisin veden lämpötilaksi max.15 astetta. Pohjaan katsomisen jälkeen totesin, etten halua enää katsoa sinne, koska se pohja oli täynnä kaikkea epämääräistä hitulaa. Reenit itsessään oli tosi kivat ja oli ihana päästä taas uimaan oikeasti, niin että joku sanoo sulle mitä tehdään. Tosin välillä oli vähän vaikeuksia ymmärtää, mutta onneks siellä oli auttavaista porukkaa, jotka sitten tulkkas mulle parhaansa mukaan. Reenit kesti 1,5 tuntia ja en ois kyllä pidempään pystynytkään olemaan, koska vaikka yritti uida kuinka täysiä, niin ei tullu lämmin ja olin koko ajan ihan umpi jäässä. Samalla tää kylmä aiheutti reenin aikana n. 20 suonenvetoa niin pohkeeseen, pakaraan, kun jalkapohjan kaareenkin. Reenien jälkeen huulet sinisenä kyselin valmentajalta, että missä on suihku niin se vastas, että tossa. Siinä keskellä uimahallia on tasan YKSI suihku! No juoksin äkkiä sinne lämmittelemään ja painettuani napista mulla hymy hyyty pahemman kerran, koska sieltä tuli ainoastaan JÄÄKYLMÄÄ VETTÄ! Siinä mielessäni kirosin Chileläiset alimpaan helvettiin ja juoksin pukuhuneeseen vetämään äkkiä jotain lämmintä päälle. Vaikka taas tulee melkoista valitusta, niin siis oli ihan mahtavaa päästä taas uimaan ja oon enemmän, kun innoissani tulevista reeneistä. Sitä on näköjään ihan unohtanut kuinka kivaa se uiminen oikeastaan onkaan.Tulee taas niin kotoisa olo kun kaikki ihosta, tynyliinaa myöten haisee kloorilta! Tosin puitteet vois olla, ehkä "vähän" paremmat, enkä enää yhtän ihmettele miks Chilestä tulee vähän uimareita. Tosin pointsit 50m altaasta!

Koulu on alkanut rullaamaan jo ihan hyvin, vaikka tällä viikolla olikin vasta ensimmäinen kokonainen viikko. Suurin osa ihmisistä on kyllä tosi ihanan avuliaita. Joskus vähän liiankin... en voi seistä/istua missään hetkeäkään itsekseen tai muuten heti joku on kysymässä, että onko kaikki hyvin? tiedänkö missä on mun tunti? olenko eksyksissä? miksi en juttele muiden kanssa? :D ei vaan ihan mukava, että ne pitää huolta. Tosin jouduin peruuttamaan mun voimistelun kurssin, koska se opettaja ei sitten ollutkaan niin ystävällinen. Voimistelun piti olla myös poikien kanssa samassa, kun en saanut tyttöjen voimistelua mahtumaan lukkariin. Opettaja kuitenkin heti ilmotti mulle luokkaan astuessa, että mulla ei oo mitään asiaa tälle tunnille ja voisin poistua luokasta saman tien. Tytöillä ei kuulemma oo asiaan sen tunneille. Ei kai siinä sitten mitään, kun kurssia peruuttamaan. Tosin en saa nyt tilalle otettua mitään, kun tällä kurssipaikalla ei oikeen tarjota mitään mitä voisin ottaa. Mutta onneksi mulla on vielä kuus kurssia, kun 5 on se mitä suositellaan vaihtareille.

Yksi asia täällä Chilessä nyppii aivan valtavasti ja johon vaan millään ei totu tai siis tottuu, mutta kokoaika se vaan alkaa käymään enemmän hermoille. Nimittäin tää miesten huutelu. Täällä ei oikeasti pysty kävelemään edes minuuttia kadulla ilman, että joku huutaa, vislaa, tööttää tai tulee muuten vaan tökkimään. Alkaa pikkusen rasittaa, kun koskaan ei saa olla rauhassa. Kuulostaa naurettavalta, mutta kun tätä tapahtuu IHAN IHAN koko ajan. Eikä enää jaksas millään lailla huomioida noita idiootteja, mutta välistä se vaan on aika mahdotonta, kun kadulla kävellään koko ajan eteen, ettei pääse ohi ja samalla selitetään jotain typerää, josta en onneksi ymmärrä puoliakaan tai sitten joku heittää jonkun "kivan vitsin" täpötäydessä metrossa, josta ymmärrät ainoastaan sanan rubia (blondi) ja sen jälkeen siinä yrität naama punasena olla pokkana, kun puoli metroa tuijottaa. Onneksi oon oppinut pikkuhiljaa vähän olemaan huomioimatta noita huuteluja ja nykyään kuljenkin joka paikkaan musiikit korvilla ja yritän näyttä siltä, kun en ois kuullutkaan mitään. Toinen on se, että jos on vähänkin hämärämpää ja oon ykin liikkeellä, niin huppu päähän tai huivilla hiukset piiloon. Jos mulla ei ois takana yli kolmen vuoden hiusten kasvatus urakkaa oman värisiksi, niin oisin jo aikapäiviä sitten kävellyt ensimmäiseen kampaamoon ja värjännyt hiukset tummemmiksi. Voi, että odotan sitä päivää, että saa kävellä taas kadulla rauhassa ilman, että kukaan kiinnittää minkäänlaista huomiota, huutelee tai tökkii. 

Kevät alkaa pikkuhiljaa tekeen tulaan ja lämpötilat hilautuu hitaasti, mutta varmasti ylöspäin. Ei millään malttaisi odottaa, että edes päivisin ois lämmin ja vois kulkea t-paidalla ilman, että aina tarvii raijata, mukanaan kauheeta arsenaalia lämpimiä vatteita. Yksi selvä kevään merkki on mun ikkunasta näkyvä kirsikkapuu, johon on tullu kukat!

Syyskuussa on Chilen itsenäisyyspäivä ja sen vuoksi kokonainen viikko vapaata ja täällä Santiagossa, kuulemma melkoiset kemut. Keskiviikkona kuitenkin käytiin ostamassa Heidin kanssa liput Argenttiinaan Buenos Airesiin, koska viikko pelkästään juhlien Santiagossa ei innosta. Luultavasti poiketaan myös Uruguain puolella, jonne pääsee Buenos Airesista helposti veneellä. JEE! Mä vihdoinkin pääsen käymään Montevideossa, jossa oon halunnut käydä siittä asti, kun ala-asteen kartta kokeesen lukiessa löysin hassun nimisen kaupungin :D Tullaan takas reissusta kuitenkin jo lauantaina niin, että keretään haistelemaan vähän itsenäisyyspäivän/viikon hulinoitakin.

Kouluhommia ja vähän muutakin

Kävin tänään lounaalla Haileyn kanssa, jonka kanssa oltiin samalla Espanjan kurssilla. Siinä auringon paisteesta ja viinistä nautiskellessamme ruvettiin miettimään, että ollaan oltu täällä viikkoa vaille kaksi kuukautta ja esimerkiksi Hailey, joka on täällä vain yhden lukukauden on jo kuluttanut 1/3 vaihdostaan! Eikä me olla oltu, kuin ensimmäinen viikko koulussa! Tavallaan aika täällä kuluu ihan hirmuisen nopeaa, mutta samalla tosi hitaasti. Nyt tuntuu, että aika on mennyt yhdessä hujauksessa, mutta toisaalta kun rupeaa tarkemmin miettimään niin onhan tässä kerennytkin näkeen ja kokeen kaikenlaista kivaa. Täytyy silti myöntää, että välillä kun täällä on vesisade ja oikein kylmä ja harmaata niin välillä käy mielessä, että mitähän mää tällä teen. Onneksi tuo menee aina ohitse hetkessä ja sen jälkeen on aina vaan varmempi olo siittä, että oli oikea päätös lähteä! Eihän tälläistä pääse kokemaan kovin usein elämässään!

Ensimmäinen "viikko" on nyt koulua takana. Tai siis tiistaina kävin tekemässä lukkarin, keskiviikkona oli vain yksi luento, torstaina kunnon koulupäivä ja tänään vapaapäivä. Tää eka viikko on sellainen jollon oppilaat tekee lukkarit ja käy kursseilla, mutta niitä voi vielä vaihtaa jos haluaa. Niin ja kaikki opettajatkaan ei edes vaivaudu töihin tällä viikolla, koska ne kuulemma vielä lomailee.. Tiistaina kävin siis väsäämässä itselleni lukujärjestyksen, enkä voisi olla enempää onnellisempi! Koulua on vain tiistais-torstai, eli mun viikonloput kestää 4 päivää! Ihan mahtavaa! nyt on siis sen verran pitkiä viikonloppuja, että siinä kerkiää helposti vähän kauemmaksikin reissaamaan. Tosin tiistai ja torstai onkin sitten melkoisia päiviä, sillä sillon koulua on 11 tuntia ja se kaikki on liikuntaa! keskiviikkona koulua on vain 2 tuntia illalla ja se onkin ainoa kurssi, joka on normaalissa luokassa. Eli kursseina on tennis, harjoittelu ja motorinen kehitys, uinti, koris, käsipallo, voimistelu, luontoliikunta ja luento kurssina liikunnan perusteet. Lisäksi vaihtareita armahdetaan sen verran, että meidän tarvitsee olla läsnä ainoastaan 65% tunneista! Eli ei niitä tunteja nyt niin kauheasti syksyn aikana ole. Tosin en sitten tiedä kuinka paljon tähän kuuluu itsenäistä opiskelua, ryhmätöitä, tenttejä, läksyjä ja ym.

Mun koulun takapihalla on ANDIT!

Keskiviikkoinen ensimmäinen luento oli kyllä melkoista höpö höpöä ja musta tuntu, että nää asiat on Suomessa selviä 6 luokan oppilaallekkin. Toisaalta en sitten tiedä oliko tää vain joku aloitus tunti ja muutuuko haastavammaksi jatkossa. Toisaalta mun kielen oppimisen kannalta ehkä parempi, että asiat on riittävän simppeleitä. Torstaina suuntasin sitten ensimmäiseen mega koulupäivään, melkoisen huonolla menestyksellä. Aamulla unenpöpperössä hyppäsin väärään suntaan menevään metroon ja tajusin sen vasta 2 pysäkkiä myöhemmin. Päästyäni sitten viimein oikealle asemalle oli tarkoitus ottaa koulun bussi, mutta valitsin tietysti juuri väärän uloskäynnin ja myöhästyin bussista. Tämän jälkeen ajattelin, että kerkiän kyllä jos kävelen oikein reippasti ja 2km jälkeen loppu kävelytie ja oli käännyttävä takas.Tässä vaiheessa totesin, että ehkä nyt vaan pitää odottaa se seuraava bussi. Tunnithan meillä on siis aina 2 tai 4 tunnin tunteja eli mitään ainetta ei oo koskaan vaan 45min. vaan aina vähintään 1,5 tuntia. Eli ensimmäinen kunnon koulupäivä ja missasin heti ensimmäisen koris tuntini.

Ensimmäisellä tunnilla jolle kerkisin (harjoittelu ja motorinen kehitys) otettiinkin sitten tästä neidistä kaikki luulot pois ja oli todettava, että rapakunnossa ollaan! Tunti oli siis juoksulenkki, spurtteja, vatsalihaksia, punnerruksia, leuanvetoa, stattisia pitoja nojapuilla ym. ja näistä kaikista on siis joku tietty suoritus, joka pitää läpäistä! Jalkojen osalta ei kauheasti jännitä (kiitos keväisen juoksu innostuksen), mutta nää mun pulkan narut on n. 10 vuotiaan lapsen voimatasolla, joten saas nähdä miten mun käy. Pitää vissiin oikeasti alkaa tekemään jotain! Huvittavinta tässä vaan on se, että en ois läpäissyt noita juttuja edes uima aikoinani, joten  en oikeen oo varma, että mitä taikatempuja tässä pitäisi tehdä.

Tokana tuntina olikin käsipalloa, joka mielestäni sujui oikein mallikkaasti huomioon ottaen sen, että en oo koskaan pelannut käsipalloa, eikä mulla oo mitään hajua sen säännöistä! ja se opettaja tuli vielä kysymään tunnin jälkeen, että oonko pelannut jotain pallo peliä, eli ei se ihan surkeasti vissiin mennyt, vaikka ihan aina en ollutkaan varma säännöistä. Nyt kyllä oon onnellinen meidän viime vuoden liiksan sivuaineesta, joka varmasti auttaa nyt monessa asiassa aika paljon.

Kolmannella tunnilla oli uintia ja se mun tuutori ope oli sitten laittanut mut poikien ryhmään! Oli siellä onneksi yksi tyttö mun lisäksi, jonka lukkariin ei ollut myöskään sopinu ne tyttöjen tunnit eli ei onneksi tarvi ihan yksinään olla. Toisaalta onneksi se on just uinti, jossa oon poikien ryhmässä, koska muissa lajeissa voisin olla aika pulassa. Oli kyllä hauska kattoo, kun joitain poikia otti vähän pattiin, kun pieksin ne joka viestissä 100-0. Niin ja huvittavinta, että tuo sama opettaa koordinoi meidän koulun urheilu juttuja ja valmentaa uintia. Eli oon sen kanssa tässä viestitellyt jo useaan otteeseen. Viikon päästä maanantaina hyppään taas altaaseen 6 vuoden tauon jälkeen ihka oikeisiin reeneihin! Vitsit, että oon innoissani! Tosiaan reenaan nyt alkuun harraste ryhmässä (niitä on siis 3 taso ryhmää ja oon sitten niistä ylimmässä), koska en pääse keskiviikon kilparyhmän reeneihin koulun takia, mutta jos menee hyvin niin voin vaihtaa siihen kilparyhmään yhdestä poissaolosta viikossa huolimatta. Niin ja saattaapi olla, että pääsen myös joihinkin kisoihinkin osallistumaan! Kuuteen vuoteen en oo ees juuri uimahallialla käyny ja muutaman hassun kerran vähän pulikoimassa. Saas nähdä tuleeko niistä treeneistä samaa fiilistä, kun ennen :)

Uinnin jälkeen mulla oli luontoliikuntaa. Se opettaja on myös mun tuutori opettaja ja kun sanoin haluavani tän kurssin, niin se selitti mulle mitä kaikkea siihen kuuluu. Siinä sitten nyökyteltyäni, että joo joo kuulostaa hyvältä, niin se vielä toisti uudestaan, että olenhan nyt varmaan ymmärtänyt, että tällä kusrssila joutuu siis yöpyyn ulkona teltassa (koulun pihassa juoksuradalla :D). En oikeen tiedä minä kaupunkilais neitinä se mua oikein pitää. Tällä ekalla tunnilla sitten totesin, että ei mulla taida kauheasti hätää olla, koska mun luokkakavereista suurin osa ei ollut koskaan edes nähnyt kompassia tai tiennyt edes mikä se on, eikä ne osannut sytyttää edes nuotiota saati käyttää kirvestä. Kurssilla on siis kolme retkeä: Ensimmäinen on yksi yö koulun pihassa. Toinen on yhden yön pyöräretki. Kolmas on kolmen yön retki jonnekkin vähän kauemmaksi. Kuulostaa siis oikein kivalta kurssilta ja siellä toimitaan 5 hengen ryhmissä, joissa kaikki jutut tehdään yhdessä ja saadan siis kaikki kurssista sama numero, eikä kunnon tenttiä ole ollenkaan.

Tänään lihakset on huutanut hoosiannaa ja joka ikinen paikka kropasta on kipeenä. Toivotaan, että joka viikko ei oo sama olotila. Koulumatka on onneksi pelkäämääni lyhyempi ja kokonaisuudessaan sihen kuluu ruuhkassakin maksimissaa 45min. joka täällä ei oo lainkaan paha aika. Aluksi olin ajatellut hommaavani pyörän ja kulkevani sillä, mutta tuo liikenne on kyllä sen verran kaoottista, että näin tapaturma alttiille ihmiseelle on ehkä parempi pysytellä busseissa ja metroissa. Meidän kampus on aika pieni, mutta näin ainakin vaikuttaa tosi tosi kivalta kaikki opettajat tuntee oppilaat. Tosin yksi asia johon on aika vaikea tottua on se, että kun opettajat tulee käytävällä vastaan niin ne tulee aina moiskauttelemaan poskipusuja. Sama homma myös oppilaiden kanssa, kun meet tunnille niin pitää kaikki käydä pusuttelemassa lävitse. Näin jäyhänä suomalaisen se tuntuu jotenkin tosi omistuiselta. Vaikkakin oon jo tottunut siihen aika hyvin, että aina kun meet tapaamaan jotain tai joku tule meille niin on annettava poskipusu. Mutta se, että joka aamu pitää pussata kaikki opettajat ja opiskelu kaverit (joita joka tunnilla on n.30) niin on jo vähän liikaa...

Tosi monet mun koulukaverit on tosi nuoria, välillä siellä tunsi itsensä suunnilleen isoäidiksi, kun ne voivotteli, että oonko oikeasti jo niiiiiiiiin vanha. Mutta kaikki (yhtä lukuunottamatta)oli ihan huippu mukavia ja avuliaita. Myö opettajat oli tosi tosi kivoja ja rentoja, koska olin jotenkin odottanut, että täälä opettajat olisi jotenkin kauhean tiukkoja. Sitten oli tämä yksi räkänokka, joka on mun kanssa luontoliikunnan kurssilla. Se koko aika kysy, että mitä mieltä oon opetuksen tasosta, onko se parempaa kuin Suomessa ja koska meillä suomessa on niiden opintopisteet 1,5 pisteen arvosia niin tarkoittaako se sitä, että niiden koultus on parempaa, kun meidän. Myös kuulemma Chilen opetuksen on oltava tasokkaampaa, koska ilmainen koulutus ei voi olla yhtä hyvää. Se löysi kaikesta syitä miksi niiden opetus on parempaa ja tasokkaampaa, kuin meidän aina arvosanoista ihmismäärään. Siinä kohtaa teki mieli kyllä vähän avautua, mutta päätin kuitenkin pysyä hiljaa. Hei ei oo kiva tulla uuteen maahan toiselta puolelta maapalloa ja sitten joku 40kg painava pikku nörtti, joka ei oo ikinä edes kuullutkaan Suomesta, eikä osaa edes nuotiota sytyttää haukkuu sun kotimaas aivan lyttyyn ilman, että tietää asioista yhtään mitää! Käskin sitten suutuspäissäni googlettaan Suomen koulutuksen netistä, katotaan onko ens tunnilla vähän hiljaisempaa.

Tosin tällä on muutama asia josta oon ihan todella kateellinen Chileläisille. Ensimmäinen on avokado. Oi että! Kypsiä avokadoja saa ihan jokaisesta kadun kulmasta ja ihan pilkkahintaan. Ennen tänne tuloa en niistä juurikaan välittänyt, mutta nyt on uusi rakkaus syntynyt. Toinen asia on naisten pyllyt. Täällä joka naisella on kauniin pyreä peppu. Oisin valmis vaihtamaan oman latta persukseni noihin pyöreämpiin versioihin vaikka saman tien! Onkohan täällä muutakin kivaa esim. noi vuoret joita jaksaa ihmetellä joka ikinen päivä, on ne sen verran komeat. Ja muutenkin luonto on tosi kaunis ja vaihteleva.

Ai niin käytiin tänään varaan meille reissu sunnuntaille Valle de Nevadoon eli vihdosta viimein Andien rinteet kutsuu! Parhaimmillaan siellä viiletellään n. 3,5km korkeudessa meren pinnasta! Oih voi, en voisi olla enään yhtään enempää innoissani!

San Pedro de Atacama

San Pedro de Atacamassa oli heti aivan omansa lainen tunnelma ja hyvä henki. Ihmiset oli jotenkin todella rennolla fiiliksellä vaikka kyse on kuitenkin kaupungista, joka on täynnä turisteja, tuntui että ihmisillä ei ollut kiire mihinkään. Talot on suurimmaksi osaksi tehty punertavasta savesta ja kadut ovat punertavaa hiekkaa. Kaupunki on täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita, sekä joka paikassa voi nähdä lumihuippusia vuoria! Aurinko helli meitä lämmöllänsä yhtä päivää lukuunottamatta ja se ehkä olikin syy upeiden maisemien lisäksi miksi viihdyttiin San Pedrossa niin pitkään! San Pedro siaitsee vain tunnin matkan päässä Boliviasta ja sieltä järjestetään paljon retkiä Uyunin suola-aavikolle ja olisi hirveästi haluttanut sinne, mutta ehkä sitä jaksaa odottaa joululomaa, että pääsee kiertämään Boliviaa vähän paremmin.

Näkymät meidän ensimmäiseltä hostellilta!

Keskiviikko aamuna suuntasimme bussiasemalta suoraan aamiaiselle, jonka jälkeen majoituimme hostelliimme joka oli suoraan sanottuna melko kauhea! Päätimme vuokrata meille pyörät ja pyöräillä Valle de Lunaan katsomaan maisemia ja illan auringon laskua. Päivä oli paahtavan kuuma ja pyöräily tapahtuikin melko hikisissä tunnelmissa. Maisemat oli ihan mahtavia ja tuntui, että olisi koko ajan halunnut pysähtyä ottamaan valokuvia ja katselemaan maisemia. Illalla kiipesimme eräälle hiekka dyynille katsomaan auringon laskua joka sai aikaan upeita värejä! Auringon laskettua lähdimme polkemaan takaisin San Pedroon ja matkalla nähtiin yksi pyörä onnettomuuskin, jossa auto oli töytäissyt pyöräiliän alamäessä kumoon ja sen jälkeen pelotti pyöräily entisestäänkin! Koko matka kulki pitkin autotien reunaa täysin pilkko pimeässä. Mua ei oikeasti ole varmaan koskaan peottanut liikenteessä niin paljoa ja olin enemmän kuin onnellinen, että olin ottanut vuokraamosta lainaan myös kypärän. Autot ei nähneet meitä ja me ei nähty edes, että missä tie meni, muutamana hetkenä meinas kyllä itku tulla! pääsimme kuitenkin perille hengissä, mutta annoimme kyllä palautetta pyörävuokraamolle, että olisi varmaan syytä mainita ihmisille, että ottaa taskulamput mukaan tälle reissulle. Illalla olimme kaikki aivan totaalisen puhki 30km pyöräilystä ja melkoista ärsytystä aiheutti meidän hostellin keittiö, jossa makaroonin keittämiseen sai vierätämään lähemmäs 2 tuntia! Tämä sinetöi päätöksen, että seuraavana päivänä on löydyttävä uusi hostelli.

vuoren valloitus

Torstaina aamusta lähdimme etsimään meille uutta hostellia ja yhden kahvilan työntekijä kertoi meille äitinsä hostellista, jossa olisi kuudelle hengelle tilaa ja päätimme lähteä katsomaan. Hostelli osoittautui oikein mukavaksi ja siistiksi ja siellä oli aivan mahtavat maisemat! Päätettiin siis majoittua sinne. Torstain ohjelmassa oli hiekkalautailua! Tämä tapahtui Valle de muertessa n. 2,5km korkeudessa merenpinnasta. Hiekkalautailu oli todella hauskaa ja melko helppoa aloittelijoillekkin. Tosin pientä harmitusta aiheutti se, että sillä ei pässyt kovin kovaa :D Itse lautailu oli aika samanlaista, kuin lumellakin, mutta painon piti olla todella todella takana. Tämä iltapäivä osoittautui melkoiseksi kuntoiluksi, koska ei ollut kovin kevyttä talsia hiekkadyyniä ylös lauta selässä kovassa helteessä! Tämän reissun päätteksi meidät kuljetettiin eräälle näköala paikalle katsomaan auringonlaskua ja nautiskelemaan porukalla olutta. Kuvia tästä lautailusta tulee enemmän vasta myöemmin, kun saan kuvat käsiini, koska siellä oli oikein kuvaaja ottamassa kuvia meistä.

 

Perjantaina oli ohjelmassa laguuni kierros ja meidän harmiksi juuri tälle päivälle sattui huono keli, joten kelluminen suolavedessä jäi minulta henkilökohtaisesti väliin. Tosin kaksi ranskalaisista osoitti kyllä melkoista rohkeutta ja pulahtivat yhteen laguuniin meidän muiden hytistessä vieressä jo pelkästä katsomisesta! Jälleen kerran retki päättyi auringonlaskuun ja pisco soureihin. Oli hassua kun joka retkeen kuului aina joku tarjoilu! Illalla saatiin vielä jännittää miten meidän seuraavan päivä geysiri retken käy, koska vuorilla oli niin paljon lunta eikä ollut varmuutta onko tiet auki. Myöemmin saatiin kuitenkin tieto, että päästään lähtemään ja näin ollen aamu 4 lähdön vuoksi meiltä jäi jotkut autiomaassa pidetyt mega bileet väliin, joita koko kaupunki hehkutti.

Opas valmisti meille ihan kunnon drinksuja eikä mitään valmista pullokamaa!

Lauantai aamuna meitä odotti aikainen herätys ja neljältä me jo kökötettiin hostellin ulkopuolella odottamassa bussia kaikki mahdolliset lämpöiset vaatteet päällä. No olishan se pitänyt arvata, että lähtö on chilen aikaa neljältä (eli siis 4.30) eikä oikeaa aikaa. matka taittui pääasiassa unten mailla, koska ulkona oli niin pimeää, että mitään maisemia ei nähnyt. Toisaalta se oli ehkä hyvä, koska tulomatkan perusteella voisin sanoa, että jos olisin tiennt millaisilla teillä kaahattiin, niin en oli pystyyt nukkmaan... Matkan aikana käytiin siis parhaimmillaan 4,5km korkudessa ja San Pedro sijaitsee 1,5km korkeudessa. Saavuttiin geysiireille juuri auringon noustessa ja meitä odotti todella upea näky! Geysiireiden katselun jälkeen meille tarjoiltiin aamiainen, jonka jälkeen lähdimme kuumille lähteille uimaan. Tällä kertaa tiedossa oli lämmintä vettä vaikka ilma oliki jäätävän kylmä ja niin minäkin uskaltauduin pulikoimaan. Oli aika mahtavaa uipotella todella lämpöisessä vedessä niin upeissa maisemissa. Kuumien lähteiden jälkeen menimme käymään pienessä kylässä jonka nimeä en millään muista. Pääsimme myös maistamaan miltä grillattu laama maistuu. Liha muistutti aika paljon ihan tavallisen naudan lihan makua ja oli todella mureaa, njam! Sieltä palasimme hurjia vuoristoteitä kaahaten takaisin San Pedroon. Illalla päätimme vielä vuokrata pyörät ja ajelimme niillä hieman keskusta ulkopuolelle katsomaan vanhan inkojen kaupungin raunioita. Illalla muutamilla oli vielä virtaa lähteä ulos juhlimaan, mutta itse päädyin kuitenkin unten maille.

Sunnuntaina mentiin katsomaan Atacaman suola-aavikkoa ja vaalenpunaisia flamingoja, jotka kyllä ei olleet kovin vaaleanpunaisia näin talvella. Matkalla nähtiin jälleen kerran mahtavia maisemia! ja oli todella mukava, että oltiin vain omalla porukalla liikkellä, joten voitiin pysähdellä matkalla ja ei tarvinnut miettiä, että kuinka kauan missäkin voi viipyä. Suola-aavikolta takaisin tullessa pysähdyttiin pieneen kaupunkii ruokkimaan laamoja ja katselemaan kaupunkia. Illalla käytiin saattamassa Ranskalaiset bussiin ja Lillin kanssa ajateltiin mennä poikkeamaan suomalaisen Reijon omistamassa baarissa. Reijon tunsi koko kylä ja kaikki aina kuullessaan meidän olevan suomesta kertoi kyseisestä baarista. Tosin tässä baarissa/bubissa myytiin ainoastaan olutta ja näin ollen jouduin pakottamaan itseni "nautiskelemaan" elämäni ensimmäisen kokonaisen oluen. Meidän harmiksi Reijo ei kuitenkaan ollut paikalla vaan oli vasta seuraavana päivänä töissä.

Näissä maisemissa saatiin nauttia joka aamu aamiaista!

Viiemeisen päivän teema San Pedrossa oli nautiskelu. Nautittiin auringosta ja lämmöstä, jätskisä, hyvästä ruuasta ja juomasta! käytiin ostamassa pientä turisti hömppää ja postikortteja. Päivällä pistäydyimme myös uudelleen Reijon bubissa päivä oluilla (ties mikä kaljasieppo musta kohta kuoriutuu!) ja tällä kertaa päästiin tapaamaan Reijoa. Se kertoili ihan mielenkiitoisia juttuja ja oli asunut Chilessä 16 vuotta. Illalla hypättiin jälleen bussiin ja tiedossa oli 20 tuntia bussissa istuskelua. Matka sujui kuitenkin melko rattoisasti ja tiistai iltana oltiin takaisin Santiagossa. Reissu oli kokonaisuudessa ihan loistava ja niinkuin kuvistakin voi päätellä, että nähtävää oli PALJON! ja vielä oisin voinut jäädäkkin!

Keskiviikkona lähetin mun vakuutusyhtiöön korvaus hakemusken siellä perheessä varastetuista tavaroista ja oli varma, että ne ei hyväksy sitä, koska mulla ei ollut siinä rikosilmoitusta mukana. Kuitenkin torstaina oli tullut päätös sähköpostiin, että se on hyväksytty ja jo perjantaina korvaukset oli maksettu tilille! Korvaus summakin oli mielesän oikein kotuullinen! Olin odottanut hirveää taistoa ja kaiken maailman selvityksiä, mutta se sujuikin paremmin, kun ikinä uskoin! Tosin tän henkilön joka koordinoi näitä perheitä sähköposti olikin sitten sellainen, että hermo meinasi mennä ja kävi ilmi, että se perheen äiti oli valehdellu sille koordinaattorille vaikka mitä ihme juttuja musta. Lähetin vähän selventävää sähköpostia, mutta tuskin ne mitään vaikuttaa, koska se koordinaattori ja perheen äiti on kavereita. Onneksi oon kuitenkin saanut korvauksen niistä tavaroista ja lopulle en mahda mitään. En vaan käsitä, että mksi se ei usko mua, koska ei mulla oo mitään syytä valehdella tälläisestä, kun en oo vaatimassa niiltä mitään korvauksia.

Torstaina ja perjantaina meillä oli orientaatio päivät koululla, jossa saatiin paljon erittäin tärkeää ja vähemmän tärkeää inffoa. Vaihtareita meitä taisi Mayoriin olla tulossa yhteensä n. 180, mutta mun kampukselle tulee mun lisäksi vain yksi Espanjalainen poika! 2 vaihtaria koko kampuksella! Tosin komeudessaan se päihitti kaikki muut vaitarit mennen tullen, joten ehkä laatu korvaa määrän ;) Tiistaina me mennään meidän kampukselle tekemään kurssi valinnat ja lukkarit meidän opettaja tuutorin ohjauksella. Taitaa mennä mun suomessa valitsemat kurssit aika lailla uusiksi, koska löysin nyt paljon mielenkiintoisempia kursseja, esim. luontoliikuntaa ja tennistä! ootan kyllä niin innoissani, että pääsee kouluun ja näkemään millaista opiskelu täällä on.

 Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, löysin ruisleipää Jumbosta! ah! ei tarvi syödä koko vaihto aikaa pelkkää valkoista puppua!

<3