Paluu altaaseen!

No niin nyt on sitten ensimmäiset kisat polskittu kunnialla lävitse yli kuuteen vuoteen! Ensimmäistä lajia odotellessa jännitys oli niin kova, että hyvä etten pissinyt housuuni ja perus fleku-Essi (kun mua jännittää niin musta tulee sellanen koko ajan haukotteleva flekmaattinen mato) on näköjään edelleenkin tallella. Valmentaja oli ystävällisesti ilmottanut mut kysymättä 200 vapariin = kuolema, sekä uimaan 50selkää ja 50rintaa + loppuun vielä 100m vaparia viestissä, eli melkoinen urakka muutamaan tuntiin näin "pikku" tauon jäkeen. Aamulla meillä oli vielä koulussakin kisat, jossa vuosikurssit kilpaili toisiaan vastaan eri lajeissa ja päivän päätteeksi laskettiin kaikkien lajien tulokset yhteen ja katsottiin voittaja. Aamulla osallistuin 2 vuosikurssin uintiin 25 perhosella ja selällä, sekä 25m vapari viestillä. Tosin näistä en saanut mitään aikoja vaan niissä katsottiin vain sijotukset. Kisat meni ihan hyvin ja 50selkää meni suorastaan yli odotusten (aika 32.7) koska vanhoista ennätyksistä en jäänyt kuin suunnille 1,5sekunttia eli kai se tekniikka tuolla jossain takaraivossa vielä on, mutta sitten tuo vauhtikestävyys onkin kadonnut jonnekkin taivaan tuuliin! 200 vaparin aika (2.32.??) oli suorastaan järkyttävä! Ja näillä reeneillä se tuskin kovin hyväksi tuleekaan, koska aikalailla peruskunto reeniä vedellään päivästä toiseen lukuunottamatta muutamia nopeita pyrähdyksiä. 50rinulin aikaa en huomannut kysyä ja tulokset ei ollu vielä paperi versiona ja 100 vaparia viestissä meni aikaa 1.11.?? eli ei nyt mitään suuren suurta vauhdin hurmaa. Nyt päästään sitten siihen, että oikeesti tää uinnin taso on täällä kyllä melkoisissa pohjamudissa! Meikä 6 yli vuoden tauon jälkeen (tänä aikana oon käynyt ehkä yhteensä 10 kertaa uimassa) 2,5kk epäsäännöllisen säännöllisellä reenauksella 2-3kertaa viikossa pystyy voittamaan kaikki lajit ja vielä ihan ylivoimaisella erolla, Whaat! Oisin selärin ajalla voittanut poikienkin 50selkää ja tyttöjen 50 vaparia. Ei se oo ihme jos Chileläisiä ei juuri näy isoissa kisoissa. Kisat oli ihan huippu mukavat heti, kun siittä alku jänskätyksestä päästiin ja toivottavasti tässä jatkossakin kerkiää vielä muutamat kisat käymään. On se uinti vaan sen verran kivaa! Ainoa että kaipaan ihan hulluna sellasia oksennus suussa vedettäviä pitkiä tappo sarjoja joiden jälkeen ei saa itseään enään edes altaasta ylös, eikä vain tälläistä leppoisaa matkaa. Vaikka kivaa se tämäkin on, mutta pieni lisä haaste ei ois pahitteeksi. Innolla jään odottelemaan tulevia koitoksia, josko noita aikoja saisi edes hitusen hiissattua alaspäin. Mutta voin kyllä sanoa, että jotenkin oli niin ihanan nostalginen fiilis ja sai muisteleen uintiaikoja ja sitä kuinka kivaa se oli! Vitsit pieni uinti kipinä on kyllä taas syttynyt.

Tässä pientä poseerausta meidä opettajan (joka sekin kävi polskasemassa 50vu :D) ja toisen meidän Meksikolaisen vaihtarin kanssa.

Viimiset viikot on sujunut melko kiireisissä merkeissä. Oikeasti mulla kai ei oo kauhesti ollut mitään ihmeellistä, mutta silti tuntuu, että on ollut koko ajan kiire johonkin. Myöskään viime viikonlopun yllätys koulu viikonloppu ei helpottanut asiaa lainkaan. Jouduin siis koko viikonlopuksi koripallon tuomari kurssille, joka pidettiin Espanjaksi. Perjataina aloitettiin illalla säännöillä, lauantaina vetästiin 12 tunnin päivä koostuen harjoituksista ja sännöistä, sunnuntaina kukkuraksi kakun päälle piippi-testi, tuomarointi koe, sekä sääntö koe. Sunnuntaina kun iltapäivällä raahauduin kotiin niin voin kertoa olleeni kuoleman väsynyt! Huhuh! Tää vieraalla kielellä kommunikointi ja opiskelu vie kyllä kaikki mehut. Huomaa, että on jotenkin aivan ihan eri tavalla puhki. Sunnuntaina en siten kyennytkään mihinkään aivolliseen toimintaan vaan se sujui lähinnä elokuvaa katsoessa ja torkkuessa. Nyt on kuitenkin jonkin näköinen tuomarikortti taskussa ja koriksen säännöt on nyt aika hyvin hallussa! Eli ei hassumpi viikonloppu näin jälkikäteen katsottuna vaikka alkuun pientä motivaation puutosta olikin havaittavissa... Myöskin selvisin kurssista melkoisen mallikkaasti Espanjaksi ja vain muutamiin juttuihin jouduin pyytään apua englannin kielen taitoisilta.

Maanantaina mulla oli taas pientä käden vääntöä meidän luontoliikunnan ryhmän poikien kanssa. Edellisellä viikolla oltiin sovittu päivä milloin tehdään yksi ryhmätyö. No minä sitten saavuin vapaapäivänäni koululle tekeen tota työtä ja sinne päästyä pojat ilmottaakin, että joo ei onnistu tehdään tää myöhemmin. Meikällä taas vaihteeksi pieni hermoromahdus, koska tän takia olin perunut Haileyn kanssa lounas treffit ja matkustanut yli tunnin koululle tekeen tätä työtä ja lämpötila ulkona oli se yli 30 astetta. Ihan kun mulla ei olisi ollut parempaakin tekemistä näin nätille päivälle. Sanoin sitten pojille, että nyt riittää että mää en kyllä toista vapaa päivää tälläiseen tuhlaa, että jos jotain sovitaan se tehdään tai vähintäänkin ilmotetaan etukäteen, että se perutaan. No ne sit vissiinkin tajusi, että oon tosissani ja ne anto mulle muita tehtäviä tehtäväksi,ettei mun tarvitse tulla uudelleen koululle työtä tekemään. No maanantaina, kun muut teki sitä videota joka meidän silloin edellisellä viikolla piti tehdä niin  ne alko vaan koko ajan iskeen mulle facebookissa kaikkia lisä hommia mitä pitää tehdä. No meikä sitten väänsi yötä myöten kouluhommia, koska palautus oli tiistaina ja se oli ehdoton takaraja eli siittä ei voinut luisua. Teetä kului kuppi jos toinenkin ja Haribon lakritsit oli toimittamassa salmiakin virkaa ja lievittämässä kiristäviä hermoja. En tiiä oikeesti miten selviän sen seuraavan vaelluksen ilman totaalista sekoamista. Tän kurssin jälkeen ei kyllä taida paljon juttu luistaa noiden poikien kanssa.

Onneksi tässä tehtävässä sisäisestä pikku-partiolaisesta oli kovastikkin hyötyä!

Viime viikolla satuin myös nukahtamaan ekaa kertaa metroon niin, että ajelin onnellisesti toiselle puolelle kaupunkia. Seuraavana päivänä hermot kireellä tästä yllä mainitusta koulu reissusta hyppäsin bussiin ja vetäsin tyylikkäät lipat suoraan siihen käytävälle. Kyseisen episodin jälkeen naama punaisena istahdin siihen penkkiin ja päätin avata tonnikala purkin, koska mulla oli aivan järkyttävä nälkä ja tietysti se bussikuski päättää juurikin kaasuttaa ja puoli purkkia tonnikalaa oli mun sylissä. Tätä ei tietystikkään auttanut se 30 asteen helle. Tuoksu oli mitä aromaattisin! Ei siis jälleen kerran mennyt tää julkisilla liikkuminen ihan niinkuin pitäisi.

Mulla on oikeasti alkanut tulemaan välillä tai oikeastaan aika usein täällä ihan suunnattoman huono omatunto siittä, kuinka etuoikeutetussa asemassa ihminen onkaan, kun se vain sattuu syntymään Suomessa. Meillä on ilmainen koulutus ja varaa matkustella, "ilmainen" terveyden huolto, työttömyys tuet sun muut. Täällä mulla on monta monta koulukaveria, jotka ei oo edes ikinä käynyt Santiagon ulkopuolella! Yksikin poika sano, että ei oo ikinä edes nähnyt lunta ja tuossa sitä on ihan vieressä vuorilla. Myöskin se, että tuun tänne kouluun opiskelemaan ilmaiseksi ja näiden muiden ihmisten täällä pitää maksaa siitä opiskelusta, joka kuukausi 190 000pesoa (eli n.300€) + 190 000 pesoa vielä jokaisesta lukukaudesta.  Sitä paitsi tää ei ole vielä edes kallis yliopisto. Tämän lisäksi mulla on varaa matkustella täällä ympäriinsä lyhyessä ajassa enemmän, kun näillä ihmisillä on edes varaa matkustaa koko elämänsä aikana. Vielä kaiken lisäksi Suomen valtio tukee tätä mun opiskelua melkein 500€:lla joka kuukausi (tätä en edes kehtaa täällä sanoa ääneen). Aina Suomessa valittaa, että eihän näillä tuilla pärjää, mutta aika paljon huonomminkin voisi olla. Täällä myöskin minimi palkka kuukaudessa on 200 000pesoa eli alle 320€!!! Niin ja hinta taso on vaan aavistuksen alhaisempi, kun Suomessa. Mulla tuo raha riittää täällä just vuokran maksuun ja mää sentään vuokraan vaan yhtä huonetta (toki asun "hyvällä" ja turvallisella alueella lähellä metroa, sekä keskustaa). Niin ja tähän voisi vielä jatkaa sillä, että lääkärissä käynti on kallista ja ihmisillä ei yksinkertaisesti oo varaa mennä edes lääkääriin ja ihmisiä kuolee siihen, että ne ei saa hoitoa, koska niillä ei ole tarpeeksi rahaa. Pitäisi aina Suomessakin ollessa muistaa, että ei parane kauheasti aina valittaa vaikka joku koulu juttu vähän joskus maksaisikin ja siellä terveyskeskuksessa tai ensiavussa joutuisi muutaman tunnin odottamaan, koska asiat voisi olla aika paljon huonomminkin. Niin ja vielä sekin, että Chilekin on kuitenkin Etelä-Amerika rikkaimpia maita.

Maanantaina tuli muuten täyteen 4kk Chilessä! ja nyt olen jo vähän paluu lentojakin vilkuillut. Tosin vielä ne hinnat pyörii melko kovissa lukemissa eli pitää vissiin vielä hetki odotella. Kyllä tää aika vaan rullaa nopeaa. Tuossa myös kalenteria selaillessa totesin, että koulua on enää jäljellä 5viikkoa, joista yksikin on vain puolikas viikko, eli mun lukukausi on ohi 4päivän vaelluksen ja 7koulupäivän jälkeen! Melkoista! sen jälkeen voi vaihtaa vapaalle ja alkaa nauttimaan 3kk kesälomasta ja kaikista reissuista mitä se tuokaan tullessan <3 niin ja tietty Hennankaan tänne tuloon ei ole enää kauheasti aikaa! (ja toivottavasti tänne saapuu myös tuona kyseisenä päivänä makuunin irtokarkkeja, sekä salmiakkia... muuten tänne ei taida olla asiaa) Joulun suunnitelmat on vielä kesken, mutta todennäköisesti me sitä vietetään ainakin Perussa siitä, että ollanko me Cuzcossa vaiko Machu picchulla ei ole varmuutta.

Täällä musta on muuten tullut pieni tee narkkari. Illat ja yöt näissä asunnoissa on todella kylmiä ja en voisi enää kuvitellakkaan meneväni nukkumaan ilman iltateetä. Ennen oli vaan aamukahvi nyt on myös iltatee :D Viime viikolla sapui myös mun kauan odottamani postipaketti Suomesta, joka piti sisällään sanakirjan. Olin jo varma, että se on jäänyt jonnekkin omille teilleen ikuisesti, mutta kappas sieltä se sitten vihdoin saapui oltuaan matkalla n. 2,5kk. Mun olo oli ihan kun pikkulapsena jouluaattona, kun se postimies pimpotti kelloa ja ilmotti sinne luriin, että mulle olisi paketti. Tiesin ihan tarkkaan mitä se pitää sisällään, mutta se kun ei oo saanut 4kk postia niin tää tuntui suorastaan huikaisevan jännittävältä ja pahvit tuli revittyä melkoisen vikkelään. Nyt sanakirja on päässyt hyvinkin ahkeraan käyttöön ja toivon mukaan tää mun epsaniani alkaa tästä paranemaan pika vauhtia. Myöskin pieniä onnen hetkiä koettiin jälleen kerran Jumbossa, jossa juusto hyllyä ohittaessa bongasin Apetinan fetaa!! Siis ihka oikeaa fetaa! Siis fetaahan täältä ei saa ollenkaan. Siinä otin muutamat askeleet ripaskaa ja mun hymy tais näkyä sinne toiseen päähä kauppaa. Tosin hintalappua katsoessa mun rahapussi itki muutaman kyyneleen. Tuolla se nyt jääkaapissa odottaa jotain special hetkeä jollon se pääsee nautiskeltavaksi. Mä aina jääkaapilla käydessä melkein hypistelen sitä kun fiilistelen, että kuinka hyvälle se sitten maistuukaan, kun sitä pääsee syömään. Ai että! Pienet on ihmisen ilot :D

Mutta eiköhän tässä ollut tarinointia taas tältä erää. Viikonlopulle tiedossa hellettä ja huvipuistoa, sekä ehkä vähän jotain juhlan tynkää lauantaina. Hyvää viikonloppua kaikille! :)
ps. täällä on alkanut ruusut kukkimaan ja sellasia meidän kukkakauppa ruusuja näkyy kaduilla ja joka paikassa. Pitää yrittää ikuistaa niitä joku päivä myös tuonne kameraan.

Isla de Pascua

Oih voih! Paluu "arkeen" on taas edessä ja huikeaakin huikeampi reissu takana! Päsiäissaaria suosittelen ihan kaikille, jos vain ikinä tulee mahdollisuus mennä sinne! Saari oli tosi kaunis, merivesi lämmintä, ilma lämmin muttei liian tukala, paljon tekemistä ja näkemistä, sekä historiaa. Heti kun astuin ulos lentokoneesta oli naama näkkärillä ja sen jälkeen ei hymy hyytynyt ennen takaisin koneeseen astumista. Elämä asenne saarella oli jotenkin niin ihanan letkeää ja huoletonta. Autoja ei saarella ole kovinkaan paljoa, joten Santiagon hulinan, ruuhkien ja melun jälkeen oli niin ihanan hiljaista ja rauhallista. Ihmiset kulki hepoilla pitkin saaren "pääkaupungin" Hanga roan katuja ja hepat kulki muutenkin vapaana ympäri saarta. Santiagossa on katukoiria pääsiäissaarilla katuheppoja. Sää saarella oli tosi mielenkiintoinen, koska sää saattoi muuttua ihan hetkessä. Toisaalta hyvä toisaalta huono. Ainakin tiesi, että jos sataa niin se ei kestä koko päivää! Onneksi kuitenkin vaikka satoi oli kuitenkin lämmin.

Top ykköseksi tähtäsi ehdottomasti empanadojen makuvertailussa kaikki saarella nautitut katkarapu-juusto empanadat! m m mmm... Niin hyviä! Samoin tuore tonnikala cheviche oli aikamoista herkkua. Myöskin erään jäätelökioskin käsin tehdyt jäätelöt pääsi valloittamaan meidän sydämmet ja näin ollen jalat kulki kioskille useampaan otteeseen. Valitettavasti ruoka saarella oli kuitenkin niin kallista, että aika lailla juduttiin tyytymään omiin kokkailutaitoihin. Tosin meidän hostelli oli aivan mahtava ja sen keittiössä tuli vietettyä tunti jos toinenkin, milloin lounaalla, illallisella tai ihan vain ilta kahvilla, koska sieltä oli aivan mielettömät maisemat merelle ja se oli myös loistava paikka katsella auringonlaskua ja kuunnella meren pauhua.

Tutustuttiin Ranskalaiseen aivan ihanaan vanhempaan pariskuntaan, jotka oli juuri aloittelemassa 3kk Etelä-Amerikan matkaa. Ne oli myös kovia Suomi faneja ja ne oli käynyt muistaaksen 10 kertaa suomessa! Se pariskunta oli aivan mahtava ja niiden kanssa tuli turistua pitkät pätkät. Sen naisen suuri haave oli ollut täyttää 60 vuotta Riossa ja siellä ne oli niitä sitten viettänyt. Tollanen määkin haluan olla sitten, kun joskus pääsen eläkkeelle (jos se nyt meidän ikäluokalla koskaan on edes mahdollista)! Ne myös kutsu meidät niiden luokse, jos vaan ikinä satutaan Ranskaan. Niitä vara äiskiä ja iskiä näköjään löytyy ympäri maapallon :)

Oli myös hauska huomata kuinka koukuttava elementti meri on. Parhaimmillaan taidettiin yksi ilta istua yli kolme tuntia katselemassa merta ja kuvailemassa aaltoja ja auringon laskua. Sitä tunsi itsensä vähän tyhmäksi, kun huomasi koko ajan huutavansa Heidin kanssa vuoron perään, että hei kato nyt tuolta tulee ihan mieletön aalto! ja tuolta! ja kato nyt tulee ihan valtava aalto! :D Voin tunnustaa, että mun kamerasta taitaa löytyä useempi sata kuvaa pelkistä aalloista, kröhöm. Myös ajatus siitä, että merelle katsoessa seuraavaan maa  plänttiin on useampi tuhat kilometriä on mun mielestä jotenkin todella kummallinen.

Lauantaina aamuyöstä hypättiin taksiin ja hurautettiin lentokentälle. Kuuden tunnin lento sujui vauhdikkasti leffoja katsellen ja akkuja ladaten. Saarelle päästyä heti lentokoneesta astuttaessa naamalle hyökkäsi lämmin ja kostea ilma. Lemtokenttä oli aivan pikkuruinen ja siellä meitä oli heti vastassa hostellin henkilökunta kyydin kanssa. Iltapäivä vietettiin Hanga Roassa ja tutkiskeltiin kaupunkia ja kartotettiin mitä kaikkea haluutan saarella tehdä ja nähdä, sekä vuokrattiin pyörät seuraavalle päivälle pientä saari tutkailua varten. Jo ensimmäisen päivän jälkeen iski pieni paniikki, että miksi me ei olla täällä kauempaa!

Tytöt tervetuliais leit kaulassa ihan pikkusen innoissaan

Hanga Roa

Seuraavana aamuna noustiin ajoissa ja ohjelmassa oli pyörä retki Moai-patsaita katsomaan Ahu Akiville. Tämän jälkeen oli tarkoitus vieä pyöräillä ympäriinsä saarta tutkaillen, mutta minun äärimmäisen huonon tuurin tuntien mun pyörän takarengas päätti sanoa poks juuri n. puolessa välissä meno matkaa. Siinä sitten hetki pähkäiltiin, että mitä tehdään, mutta päädyttiin jättämään pyörät tien varteen ja jatkamaan matkaa kävellen! Tosin matka kesti "hieman" odotettua kauemmin, koska tää n. 12km reitti kuljettiinkin pyöräilyn siaan kävellen. Tässä kyllä joutuu hieman myös syyttämään itseä, koska unohdettiin pyytää pyörävuokraamosta paikkaus tarvikkeet. Harkitiin myös muutamaan otteeseen, että leikitään avuttomia naisia ja aletaan vaan liftaamaan ja katotaan jos joku ottaa kyytiin, mutta koska oli nätti ilma niin tallusteltiinkin kotio saakka. Patsaat tuli nähtyä ja kauniita maisemia ihasteltua. Iltapäivä ja ilta vietettiin rennoissa tunelmissa rannassa surffareita ja auringonlaskua katsellen.

Ahu Akivi

Maanantaille oltiin varattu koko päivän kestävä saari kierros. Tälläkään kertaa kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja saavuttiin paikalle tunti liian myöhään! Missattiin retki, koska lentokoneen kellot oli ollut väärässä ajassa ja edellisenä päivänä reissua varatessa Heidi oli vielä kysynyt, että oliko sen kello oikeassa ja sieltä vastattiin, että joo (täällä ihmisillä on tapana olla kuuntelematta kaikka kovin hyvin. Niin ja siis ei tarkistettu aikaa mistään, koska Chilessä ei ole yleisiä kelloja MISSÄÄN ei siis missään.En oo vielä tainnut nähdä missään julkisella paikalla kelloa.. (ei siis ihme, että ne on aina myöhässä)). Onneksi niillä oli vielä samainen retki keskiviikkona ja päätettiin vaihtaa suunnitemaa ja lähteä patikoimaan Rano Kau:hun sammuneen tulivuoren kraaterille. Kraateri siaitsee aivan saaren kärjessä ja sieltä oli mielettömän upeat näkymät merelle! Takaisin päästiin paikallisen nuoren parin tarjoamalla auton lava kyydillä. Saarella oli aivan ihana, kun ihmiset vaan tuli itse tarjoamaan kyytiä. Tämän jälkeen lähdettiin rantaan ottamaan aurinkoa ja katselemaan surffikisoja. Mäkin hauan äkkiä surffaamaan! (tai siis yrittämään surffausta... toivottavasti täällä kaikki fisut pitää hampaansa erossa musta  mun koivista) Tosin Pääsiäissaaren aallot oli vähän turhan kookkaita, eikä sinne uskaltanut edes lähteä kokeilemaan.

nää mini banskut oli ihan huippu herkullisia :)

Rano Kau

 

Pääsiäissaaren lippu

Tiistaina me sitten sukellettiin meren ihmeelliseen maailmaan. Meitä meinas jo vähän etukäteen jännittää, koska edellisestä sukellus kerrasta oli 5 vuotta! Onnksi oltiin sen oppaan kanssa sukeltamassa kahdestaan ja saatiin priiffi siittä miten vehkeet tuli tarkistaa ja millaisia merkkejä veden alla näyttää. Meidän sukellus opas oli tosi mukava (ja komeakin vielä ;) ja jaksoi hermostumatta meidän pienet töhelöinnit ja panikoinnit. Täytyy kyllä myöntää et siinä vaiheessa, kun hypättiin siittä pikku veneestä veteen ja se kauhea aallokko heitteli meitä ja venekkin meinas kolauttaa päähän, niin meinas kyllä tulla pupu pöksyyn. Onneksi kuitenkin heti, kun lähdettiin laskeutumaan ja alhaalla näkyi kaloja ja korallia niin kaikki panikoinnit hävis ja muisti kuinka hienoo se sukeltaminen olikaan!  Siellä me sitten pulikoitiin oppaan kanssa ja katseliin kaiken näköisiä pallokaloja, trumpetti kaloja, merisiilejä ym. Takasin pinnalle noustua oli sellainen olo, että miksi en oo tehnyt tätä Aussien jälkeen. On se vaan niin hienoa! Siinä jo veneessä sitten päätettiin, että tämä ei jää kyllä Etelä-Amerikan ainoaksi sukelukseksi ja nyt sitten varmaan kahden viikon päästä mennään uudelleen suklailemaan tuohon Chilen rannikolle. Oih voih, en meinaa housuissa pysyä. Ennen veneeseen nousua nähtiin siinä veneiden seassa uiskenteleva jätti kilppari. On se vaan ihan mielettömän kokoinen, kun sitä pääsi näin ihan metri päästä pällistelemään. Sukelluksen jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan, että saadaanko kyyti Anakena beachille. Lähdettiin kävelemään tienvartta peukut pystyssä, eikä tarvinnut, kun muutama minuutti odottaa, kun eräs paikalinen mies otti meidät kyytiin ja kuljetti rannalle. Takaisinkin kyyti saatiin heti parkki paikalta. Se rantahan oli sitten ihan mieletön, melkein täydellinen! Valkosta hiekkaa, kirkkaan sininen meri, vihreitä palmuja ja Moai-patsaat nökötti siellä myös! Sinne me sitten köllähdettiin maaten, eikä maltettu olla päivittelemättä, kuinka hieno tää maapallo onkaan ja kuinka paljosta oisi jäänyt paitsi, jos ei olisikaan lähtenyt vaihtoon. Eli kaikki lähtekää! :) en usko, että on kovinkaan monta, joka on katunut tätä päätöstä! Oikeastaan ainoa kohta, jolloin mua oikeesti mietitytti, että olikohan tää sittenkään järkevä päätös oli ennen lähtöä hyväksymis kirjeen saavuttua. Ja ainoa millon mua on kaduttanut oli helsinki-vantaalla lähtöportilla, kun ensimmäisiä ihmisiä alettiin lastaamaan sisään lentokoneeseen ja suljin puhelimeni. Tosin sekin katumus vaihtui jännitykseen heti pepun tipahdettua penkkiin! Nyt karattiin vähän aiheesta, mutta niin illalla mentiin vielä nautiskelemaan ruuasta ja vinistä ravintolaan, joka oli aivan meren rannassa ja sieltä näki hienosti auringonlaskun samalla kun hevoset mutusteli ruohoa vieressä.

Anakena

Viimeisen kokonaisen päivän ohjelmistoon kuului se jo kertaalleen missattu saari kierros. Meidän oppaana toimi paikallinen vähän höpsäkkä mies, mutta se osasi oikein hyvin kertoa saaren historiasta. Oli todella mielenkiintoista kuulla tarinoita ja kertomuksia Moai-patsaiden valmistuksesta ja siitä miten Chileläiset olivat vallottaneet saaren ja miten saarella sitä ennen oli eletty. Moait siis hakataan kivestä ja ne kuljetetaan rantaan muistomerkiksi kuolleille. Moai siis katsoo aina sisäänpäin saarelle ja näin suojelee sen asukkaita. Moaihin tulee henki vasta siinä vaiheessa, kun se on kuljetettu paikalleen ja silmät tehdään valkoisesta korallista. Myöskin mielenkiintoista on se, että Chile haluaa saarelle lisää turisteja, muttei silti ole valmis kunnostamaan patsaita. 15 moain rivin Tongarikissäkin ovat kunnostaneet Japanilaiset! Kierroksella käytiin myös Rano Kaun kraaterilla, joka sekin on sammunut tulivuori. Se oli jotenkin aivan uskomaton paikka, koska niitä kivipäitä kökötti siellä rinteessä vaikka milä mitalla! Siellä patsaita on valmistettu ja nähtiin monia keskeneräisiä ja valmiita Moai-patsaita. Suurin keskeneräinen moai taisi olla 21 metriä korkea, eli melkoisista järkäleistä oli siis kyse. Ja tietysti näissäkin oli, että mitä tärkeämpi ja rikkaampi henkilö, sitä suurempi patsas. Meidän opas valmisti meille myös herkullisen kala päivällisen, josta vielä mainitsi, että oli kuulemma itse ne kalastanut. En sitten tiedä oliko nämä taas niitä miesten kala valeita ;) Mutta samapa tuo hyvää se ainakin oli!

 

Rano Kau

Tongariki

Torstaina kun hypättiin takaisin ja sanottiin heipat ranskalais pariskunnalle, niin oli aika haikea mieli. Ei olisi haluttanut lähteä yhtään takaisin kotiin. Sitten kun vielä tietää, että tuonne tuskin enää koskaan tulee mentyä takaisin. Toisaalta maapallo on pullollaan toistaan upeampia paikkoja, mutta onhan se aina vähän haikeaa lähteä jostakin, jossa oli mielettömän kivaa ja kaunista. Täytyy myöntää, että reissu ei ollut halvimmasta päästä ja mietinkin ennen sinne lähtöä, että kannattaako yhteen reissuu laittaa noin paljoa rahaa, mutta nyt jälkeenpäin voin sanoa, että oli kyllä joka pennin arvoinen! Jälleen kerran sain myös todeta, että on se meri vaan niin koukuttava ja ihmeellinen. Siihen tuskin kyllästyy koskaan!

Viikonloppu meni reissusta toipuessa ja helteistä nauttiessa. Tosin meidä beachi reissu meni lauantaina vähän mönkään, koska sää Santiagossa oli helteinen, mutta kun saavuttiin meren rantaan siellä olikin tosi kylmä ja pilvistä! Iltapäivällä, kun tultiin takaisin kotiin niin santiagossa oli edelleen helle. Ja se ranta tosiaan siaitseetasan tunnin päässä ja läpötila ero oli varmaan 15 astetta :D Mutta helteet on nyt rantautuneet tänne ja niistä toivottavasti saa nauttia reippaati ensivuoden puolelle.

Tänään yritin käydä täydentämässä vaatevarastojani, koska mm. mun juoksuhousut kului jo puhki! mutta en kyllä löytänyt yhtään mitään. Tosin täällä shoppailu ei mua jotenkin kiinnosta tippaakaan ja ei ole juuri tullut vaatteisiin tuhlattua, muuta kuin pakollisiin ostoksiin. Jääpähän nekin rahat sitten matkustamiseen. Näin sitä aina huomaa, että kuinka paljon turhaa sitä tulee ostettua vaatteita suomessa, koska yhdellä rinkallisella  kamaa pärjää täällä vallan mainiosti, eikä edes juurikaan kaipaa lisää. Tosin eihän sitä ihan suoraan voi verrata, mutta pitäis vissiin aina miettiä vähän tarkempaa,että tarviiko sitä kaikkea aina. Täällä shoppailu on aivan kamalaa, koska osa vaatteista on niin peinellä mitotuksella, että paidan helma ei riitä edes napaan asti ja housut on pohje mittasia. Sitten kun meet H&M:lle josta tiiät saavas sopivia vaatteita niin se on aina niin pommin jäljiltä ja siellä on niin kauhea ryysis, että sovituskoppiin pääseminen kestää vähintään tunnin ja kassalle toinen saman moinen. Sitten ne muut liikkeet iskee varmaan kilpaa jotain parffyymiä sinne niiden liikkeisiin, koska Costanerassa on monta liikettä joihin en vaan yksinkertaisesti voi mennä, koska tuntuu, että tukehdun ja näin haju herkkänä ihmisenä kunnon jysäri on taattu. En tiiä et onko sen hajun tarkoitus houkutella vai karkoittaa asiakkaat.

Yks asia täällä on myös ihan käsittämätön mihin oon kiinnittänyt huomio ihan joka paikassa. Nimittäin vessojen ovet. Täällä ne aina aukee sisäänpäin ja oli siinä kopin edessä kuinka paljon tilaa tahansa, niin se aukee sisäänpäin ja avattuna se ovi melkein raapii sitä pöntön reunaa. Yritäppä siinä sitten taiteilla itsesi sisään sinne vessaan saatika sitten ulos. Pitää aina vääntätyä mitä erinäisimpiin asentoihin siihen vessa reunoille et pääsee sisään ja ulos. En tiä kuka ne suunnitteleen, mutta sama ongelma on lähestulkoon joka paikassa! Ihan oikeesti Suomen insinöörit ja arkkitedit tulkaa auttaan näitä!

Mutta nyt minä taidan painua tuonne keittiöön iltapalalle, koska sieltä leijailee herkullinen myslin tuoksu! Meikästä on täällä kehkeytynyt melkoien kokki kolmonen ja tänään vuorossa oli ensimmäinen itse tehty mysli :D pitää varmaan ensi talveksi hommata taas ittelle joku kämppis, jolle voi syöttää kaikki tuotokset.

Hasta luego!