Sitä sun tätä ja enimmäkseen sitä

Viime viikonloppu vierähti taas koulussa vaellellessa, jossa oli kuitenkin tapahtunut jonkun sortin ymmärrys katkos, koska se ei ollutkaan pyörävaellus niin kuin olin koko ajan luullut, vaan ihan tavallinen sellainen :D ohops... Mutta siis sekaannus oli vissiin tullut siinä, kun torstain luontoliikunnan kurssilla oli pyöräretki yhdelle kukkulalle. Tämä ei myöskään ollut viikon ainoa pikku ymmärrys virhe. Alkuviikosta olin käynyt muka ostamassa naudan lihaa kaupasta(löyty siis siitä naudan lihojen kaa samasta rivistä ja valmistus tapa kohdassa oli uuni). Seuraavan päivänä tökkäsin sen uuniin ja ajattelin tarkastaa vielä, että mistäköhän palasta mahtaa olla kyse. Sehän ei sitten aivan ollutkaan naudanlihaa vaan hanhea! hmmm. tässä kohtaa meinasin jo heittää hanskat tiskiin, mutta päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden ja kyllähän sen söi, mutta taidan kuitenkin ensi kerralla tarkistaa vähän paremmin sanakirjan kanssa mitä sieltä kaupasta kantaa kotiin, eikä vain luottaa intuitioon. Viminen viikko on ollut kyllä melkosta vuoristo rataa. On ollut ihan huippu päiviä ja hetkiä ja sitten välillä on kyllä palanut niin pahasti kiinni, että ei voi uskoakkaan. Mutta hengissä on selvitty ja tänään pääsen aloittamaan 11päivän (oman)loman Jippiai jee! :)

Viime Torstaina meillä oli ihan uskomaton koris tunti! se meidän opettaja on oikeesti ihan ykkönen! meikäkin jamitteli siellä kentällä koripallon kanssa kaiken maailman vetkutus biisejä ihan innoissaan. En oo oikeasti varmaankaan ikinä nähnyt niin hyvää tuntia, kuin meillä oli. Jos joku opettaja on tuollainen niin sen oppilaat ei oikeasti VOI olla tykkäämättä koripallosta! Jos kaikki liiksan opettajat olis yhtä innovatiivisia ja kannustavia, niin oon varma, että yksikään lapsi ei vihaisi koululiikuntaa! Tuli kyllä huomattua se kuinka tärkeää ja tarttuvaa sen opettajan oma innostus asiaa kohtaan on! Jos opettaja ei ole jutussa täysillä itse mukana, niin kuinka se voi sitä odottaa lapsiltakaan. Sillä opettajalla on kaikkia ihan mahtavia juttuja mitä itselle ei ikinä tulis mieleen kokeilla. Näistä tunneista jää kyllä melkoisesti taskuun tulevaisuutta varten ja mikä tärkeintä niin mulla on tunneilla jopa kivaa! Noilla tunneilla on aina sellanen olo, että oikeella alalla ollaan ja kunhan vaan pääsisi äkkiä oikeesti töihin!

Jamit käynnissä

Tällä tunnilla meidän opettaja oli pukeutunut pelleksi

Tän elämäni parhaan tunnin jälkeen tulikin sitten paluu todellisuuteen ja ensimmäinen hylätty tentistä. Kuitenkin onneksi mulla on vielä mahikset saada kurssi läpi vaikka uusinta mahdollisuutta tentistä ei olekkaan. Tää olikin se ainoa ei niin kiva kurssi ja opettaja on ollut aika tyly mua kohtaan jo aiemminkin ja nyt sitten ilmotti, että kokeeseen ei saa ottaa kun, yhden kynän ja kumin. Tiedustelin sitten, että saanko ottaa sanakirjan niin ei onnistunut. Eli määhän en sitten tajunnu yhtään mitään. Helppo kirjottaa esseetä lapsen motorisesta kehityksestä tällä Espanjan kielen taidolla ilman sanakirjaa. Lisäksi oli vielä monivalintatehtäviä n.20 ja kysymyksen alla aina 5 vaihtoehtoa, joissa oli kaikista vaihdettu ehkä yhtä sanaa. Siinä oli sitten ilman sanakirjaa kiva arvailla, että mitäköhän eroa näissä vaihtoehdoissa oikeen onkaan. Kaikista harmittavinta oli se, että olin oikeasti lukenut siihen tenttiin ja osannut vastata niihin kysymyksiin, jos vaan oisin saanut sanakirjan avuksi ja tiennyt mitä ne vaihtoehdot tarkoittaa! Mua ei varmaan ikinä oo harmittanu mikään koulu homma niin paljoa, kuin nyt. Mutta ei kai sille mahda mitään, jos joku haluaa tahallaan olla hankala ja inhottava. Onneksi tänään oli kuitenkin uinnin ja koriksen tekniikka kokeet ja molemmista tuli täydet pisteet, eli vähän paremmalla mielellä jälleen. Muutenkin kaikki tähän mennessä olleet muut kokeet ja näytöt on menny tosi hyvin ja oon saanut kaikista yli 6 (numerot siis 1,0-7,0 ja seiska on paras ja 4,0 vika millä pääsee lävitse) ja on siis ollut ihan monivalinta juttuja (täällä siis melki kaikki tentit on kai näyttöjä tai monivalintoja. Esseitä on kai vaan ihan muutamilla kursseilla) ja arvostelu ihan sama kuin muillakin. Eli tästä yhdestä kokeesta huolimatta voi olla ihan tyytyväinen.

Tässä muutama kuva meidän viime viikon pyöräretkeltä cerrolle. Ois niin ihana päästä taas pyöräilemään!

Viikonloppuna meillä oli taas siis koulu retki ja alkuun mulla ei kyllä ollut kauheen kova into lähteä sinne reissuun koska vasta su iltana oltiin tultu takaisin Argentiinasta (ja meinasi vielä vähän väsy painaa) ja kai mua vähän harmitti sekin, että mulla jäi Sidselin uuden kämppiksen welcoming partyt väliin :D Mutta ei se auttanut, kun lähteä. Onneksi harmitus hävisi ja sää oli meidän puolella. Lukuunottamatta jäätävän kylmää yötä aurinko helli meitä molempina päivinä lämmöllään. Maisemat oli myös mitä upeimmat! Täytyy kyllä sanoa, että opettajaksi kannattaa opiskella vaikka ihan vaan sen takia, että tää opiskelu on niin mukavaa. Mielummin kerryttelen opintopisteitä vaeltamalla alla olevissa näkymissä, kuin istumalla kaikki viikot sisällä lukemassa kirjaa tenttiin, sekä istumalla puuduttavan pitkillä luennoilla!

Ai mikä saastepilvi?!

Joillakin iski väsy jo ensimmäisellä ruokatauolla

 

 

Meidän ryhmän "hieno" nimi taideteos

Vaellus matka lauantaina oli ainoastaa 6km, mutta täytyy myöntää, että oli luultavasti elämäni raskaimmat kilometrit (niitä machu piccun nousuja odotellessa, Henna alahan tekeen mäki treenejä!)! Tän matkan aikana meinaan noustiin n 2km ylöspäin ja reitti oli välistä todella huonoa. Välillä tuntui, että jalka ei vaan enää meinaa nousta.  Muutama tyttö hyyty jo puoleen väliin ja osa pojista pääsi kantamaan oman rikkansa lisäksi myös lisä rinkkoja. Onneksi oli kunnon tsemppi henki päällä ja kaikki selvittiin pikku haavereista huolimatta ylös asti. Seuraavan päivän laskeutuminenkaan ei ollut sekään mikään helppo nakki ja muutamat tuli sitä rinnettä alas melkoisen hurjan näköisesti pylly maata viistäen. Onneksi kuitenkaan kellekkään ei sattunut mitään pahempaa, koska aineksia melkosille katastrofeille kyllä oli! Suomessa ei tollasille reiteille päästettäisi luultavasti ketään. Aina oon ihmetelly lehdissä niitä juttuja, kun joku on ollut vaeltamassa ja tippunut rotkoon tai muuhun vastaavaan. Miten muka sellasta voi tapahtua? Tai miten joku voi olla niin tyhmä, että menee liian lähelle reunaa? Nyt en enää ihmettele niitä yhtään. Tuolla niitä varmasti tapahtuu.

Muuten reissu oli ihan mahtava, mutta meidän ryhmän 5 jäsenestä olin liikkeellä näiden kahden onnettomimman tapauksen kanssa kolmisin. Lähtiessä saatiin opettajalta teltta (koska meidän ryhmällä kellään ei ollut 3:lle telttaa) ja meikä sai sen sitten kannettavakseen, koska poikien rinkkoihin, kun ei kuulemma mahtunut. Yritin ehdottaa, että jaetaan teltta kaikkien rinkoihin, mutta ei. Ei se kuulemma mahtunut niiden reppuun ( siis itsehän myös kannoin teltan rinkan ulkopuolen hihnoissa). Räkänokka tarjoutui ihan ottamaan sen ehkä n. 300g painavan kiilapussin. Tässä kohtaa mulla kärähti jo niin pahoin, että ilmoitin, että anna tänne se teltta ja köytin sen kiinni rinkkaani (se on aina mukava saada rinkkaansa 7lisä kiloa). Illalla telttapaikalle päästyä sain kunnian myös pystyttää teltan itsekseni. Tän jälkeen pojat ilmoitti myös että mun pitää tehdä ruokaa, koska oon nainen ja ne ei kuulemma osaa. Samalla ne itse mussutti äitin elmu kelmuun käärimiä ja reppuun pakkaamia Manjar-sämpylöitä. Illalla sain myös tiukkapipon maineen, koska kielsin poikia tulemasta paskasilla hiekka kengillä sisään telttaan. Seuraavana aamuna katkesi sitten kamelin selkä, kun piti alkaa pakkaamaan tavaroita. Räkänokalla meni 45minuttti SIIS 45 minuuttia laittaa makuupussi pussiin, kääriä makuupatja ja laittaa ne reppuun. Yritin poikia hoputtaa, koska tiesin, että se teltan pakkaaminen ei tapahdu ihan 5minuutissa (koska saan sen tehdä taas yksin, kun pojat seisoo sormi suussa vieressä). Niillä kuulemma ei ollut kiirettä koska ollaan Chilessä, eikä tarvitse olla ajoissa.Tässä kohtaa sitten vähin äänin hermotuksissani vetelin kiilat ja kepit irti teltasta, otin päälliteltan, pakkasin sen rinkkaane ja lähdin kipsuttelemaan muun ryhmän kanssa eteenpäin. Totesin, että nyt pitää pysyä pojista erossa tai muuten en takaa, että mitä sanon tai teen, joten päädyin pysymään niistä mahdollisimman kaukana. En sitten tiedä kuinka ne on sen teltan saanut pakattua ja laitettua, mutta eipä mua suoraan sanottuna ihan kauheasti myöskään kiinnostanut. Sieltä ne sitten yhden apu opettajan kanssa käveli perille bussille 45minuutta muita myöhemmin.

En oo oikeasti ikinä tavannut noin onnettomia reppanoita. Niillä ei oo minkäänlaista käytännön järkeä ja kun pyysi auttamaan jossain asiassa telttaa pstyttäessä, niin aina vastaus oli ai miten? tuu näyttään! En ymmärrä miten ne saa mitään koskaan tehtyä, koska ne ei osaa tarttua asioihin ja kaikkien asioiden tekemiseen menee puoli päivää. Tauon loppupuolella ne aina keksi lähteä vessaan tai alkaa säätämään rinnkkaansa just siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt jatkaa eteenpäin. Rakkaan sisareni lentävää lausetta lainaten "Mää vihaan hitaita ihmisiä!" (tässä siis tarkoitetaan juurikin sellaisia, jotka on hitaita tekemään asioita, eikä osaa tarttua asioihin). Täällä kyllä oikeastikkin huomaa, että nää nuoret asuu kaikki kotona ja siksi moni näistä tuntuu paljon ikäistään nuoremmalta. Mutta siis ei nää kaikki todellakaan oo ihan niin toivottomia tumpelo tapauksia, kuin nämä kaksi. Ehkä se on ihan hyvä muuttaa aikasin pois kotoa, koska silloin joutuu alkamaa pikkuhiljaa käyttämän edes vähän omia aivoja asioiden tekemiseen, eikä se äiti ole siinä vieressä aina tekemässä niitä sun puolesta (vaikka se paljon tekee edelleenki ;). Toiseksi kyllä uskon, että suomen koulussakin jo jossain määrin kasvatetaan lapsia paljon enemmän omatoimisuuteen ja oman päättelykynyn käyttämiseen. Hu huh, olen puhunut.

Näille vaelluksille osallistuu siis yhteensä n. 60 opiskeliaa, eli melkoisella ryhmällä ollaan liikkeellä. Näin vaihtarina on tosi kiva osallistua tälläsille kursseille, koska on niin helppo tutustua uusiin ihmisiin, kun ollaan normi kouluympäristön ulkopuolella. Suurin osa opiskelioista on ihan mahtavia ja yhteishenki oli melkoinen. Tuntu, että siellä kyllä kaikki piti toisistaan huolta. Vielä olis se 4päivän vaellus edessä ja sitä odotan kyllä innolla. Onneksi saan myös pientä hajurakoa meidän ryhmän poikiin, koska mulle ja Franciscalle on oma teltta! Pojat saa nukkua siis vaikka taivas alla jos ei saa kyhättyä majaansa pystyyn.

Yks asia mihin mulla menee hermo ihan jatkuvasti ja koko ajan on tää näiden "Chilen aika"! OIKEESTI! nytkin oon oottanut meidän 21.30 alkavaksi sovittua kämppis ilallista kohta 1,5 tuntia ja ihan just meen nukkumaan, koska en jaksa enää odottaa ja mua väsyttää aivan hulluna. Ei oo kiva odotella toisia! Oikeesti 1,5 tuntia! Nää aina puhuukin Chilen ajasta ja mua ärsytää, koska jotkut on jopa suorastaan ylpeitä tästä asiasta ja mun tekis mieli vaan ladella pöytään, että kuinka mun mielestä on epäkohteliasta ja epäkunnioittavaa toista kohtaan olla aina myöhässä. Miksi yleensä edes sopia mitään johonkin kellon aikaan, jos sitä ei ole edes tarkoitus yrittää noudattaa! AAAARGH! viimisen viikon aikana oon tömänny tähän niin monta kertaa ja nyt vannon käsi sydämmellä, että tästä eteenpäin yritän olla myöhästelemättä, koska tähän mennessä se on ollu mun erittäin huono tapa! Tosin ei lähellekkään tässä mittakaavaassa. Oon aina ihan paniikissa laittanut viestä jos oon 5minuuttia myöhässä. Täällä kuulemma tarvii viestiä laittaa aikaisintaan siinä vaiheessa kun on yli 0,5 tuntia myöhässä. Oon tästä eteenpäin päättänyt, että en aio enää odottaa. Jos joku ei saavu viim.15min sovitun ajan jälkeen niin sitten vain lähden kotiin, enkä edes vaivaudu ilmoittamaan.

Yksi asia minkä oon huomannu itsessäni muuttuneen  täällä on se, että entinen läheisriippuvainen/läheis narkomaani, joka ei oo pystynyt oleen kotona hetkeäkään yksin, saati sitten paikallaan tekemättä mitään, huomaa yhtäkkiä suunnittelevansa itsellensä kokonaisia vapaapäiviä. Niin, että ei tarvi lähteä minnekkään tai tehdä mitään ja olevansa vielä onnellisempi, jos silloin saa olla yksin kotona. Olen myös huomannut ajattelevani, että ah ihanaa ei tarvitse olla sosiaalinen tai jutella kenenkään kanssa. Voi vaan ottaa kirjan ja istua rauhassa YKSIN parvekkeella ja nauiskella päiväkahvit. Ehkä se on se, että täällä joutuu kokoajan olemaan paljon skarpimpana ja pinnistelemää. Myöskin koulussa kokoajan joku tulee juttelemaan ja kyselemään jotain. En siis tarkoita, että se ois huono asia, että ihmiset juttelee, mutta huomaa, että alkaa kaipaamaan välillä omaa rauhaa ja sitä, että ei tarvitse kokoajan pinnistellä ja ponnistella ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi. Tää ittekseen viihtymisen taito ois kyllä ihan mukava, jos se matkaisi mun mukana myös suomeen!

Nyt oon myös päättänyt, että kokonainen vuosi täällä ollaan! Tavoitteena ois hurauttaa takaisin Suomen kamarelle juhannus viikolla, jotta pääsee nautiskeleen siittä mistä viime kesänä jäin paitsi. Toinen on myös se, että täällä näiden paperi/virasto asioiden hoitaminen ei oo ihan niin yksinkertaista, kuin mitä voisi luulla ja mun viisumi on voimassa tasan vuoden ja jos oon pidemmän aikaa niin joutuisin käymään koko viisumi prosessin uudelleen ja pulittamaan melkoisia summia rahaa. Ainoa mikä tätä suunnitelmaa voi vielä muuttaa on protestit, joita täällä on melkein joka lukuvuoden alussa. Jos protestit kestää pitkään niin lukukausikin jatkuu pidempään. Tosin, ehkä ne opettajat ymmärtää, että kun viisumi loppuu niin on pakko lähteä kotiin :D Sain myöskin vihdosta viimein mun Chilen henkilökortin, kun se virasto josta se noudetaan vihdoin päätti lopettaa lakon! Kuukaudenhan se vain kesti. Nyt sitten hakeen opiskelioiden metrolippua(yksi matka maksaa 1/3 tämän hetkisestä), jonka saaminen kestää nyt sitten tästä vielä kuukauden. Enköhän mää saa sen sitten viimeistään joululahjaksi.

Tiistaina juttelin mun uinnin open/valmentajan kanssa ja se sano, että mun ekat kisat on kahden kuukauden päästä! Alan nyt reenaileen kolmannen kerran viikossa aina keskiviikkoisin myös. Ihan mahtavaa! Toisaalta jännittää ihan hulluna, kun en oo edes strattihyppyä tainnut tehdä sitten 6vuoteen. Osaakohan sitä enään ollenkaan. Tai sitten lähettäminen ja vielä Espanjaksi. Oon varmaan siellä kisoissa niin paniikissa, että meen väärään aikaan strttipallille tai hyppään veteen väärään aikaan. Se opettaja sanoi ensin, että en reenaa kilparyhmän kaa, mutta oonkin sitten reenaillu niiden kanssa tietämättäni koko ajan. Täytyy kyllä sanoa, että taso ei oo kyllä kovin korkea, koska yksi poika ei edes osaa rintauinnin käsivetoa! Tosin on siellä niitä hyviäkin joukossa, esim. sen opettajan oma poika. En kyllä yhtään tiedä mitkä kisat nää on tai mitä siellä pitäisi uida, mutta eiköhän se tästä selviä pikkuhiljaa. 6vuoden tauon jälkeen kisailemaan, apua!

Tänne Santiagoon on nytten sitten ihan oikeasti saapunut KEVÄT siis KEVÄT ja puihin on alkanut ilmestymään jotain vihreää. Nyt ihan vain kostaakseni kaikki viimeisen kolmen kuukauden aikana saamani ihanat kesä, sekä mökki kuvat ja voi kuinka onkaan lämmintä viestit, niin täältä pesee!

Terveisiä sinne Suomen syksyyn ja loskaan!

Kaikella rakkaudella toivottaen Essi
ps. mä lähden tästä huomenna snorkkeloimaan ja sukeltelemaan tuonne tyynen valtameren aaltoihin. Adios!