Hennan saavuttua yöllä 16.12
jäätiin suoraan lentokentälle päivittämään 0,5 vuoden tapahtumat ja josta
aamulla sitten heti aikasten lennettiin Liman kautta Cuzcoon. Oltiin
ihan varmoja, että saadaan kaikki mahdolliset korkeuserosta johtuvat
ongelmat, koska mentiin suoraan 500m korkeudelta 3400m, mutta onneksi
selvittiin vain pienellä väsymyksellä, ruoka haluttomuudella ja
päänsäryllä. Tosin ruoka haluttomuus ei koskenut Hennan tuomaa irtokarkki
pussia, joka katosi hyvinkin nopeaa ilman sen suurempia ongelmia. Tuntu ihan uskomattamalta, etä mentiin ravintolaan ja tilattiin yksi annos puoliksi,kun ei jaksettu enempää! Samoin
päänsärkyyn saatiin helpotusta Coca teestä, joka auttoi todella hyvin
päänsärkyyn. Meillä oli 3 päivää ennen Inca trailin aloitusta, jonka
aikana tutustttiin Cuzcoon ja yritettiin nukkua hieman varastoon ennen
vaellusta. Cuzco oli aika turisti kaupunki ja melko pieni, mutta
mielestäni kuitenkin todella viihtyisiä, kaunis ja huomattavasti
halvempi, kuin Chile. Oli hauska nähdä kuinka siellä oikeasti ihmiset
kulkee niissä värikkäissä vaatteissa letit päässä, ihan niinkuin kaikissa
valokuvissa.
Pientä lisä jännitystä aiheutti se, että Sidsel ja sen serkku Rikke, joiden kanssa meillä oli tarkoitus vaeltaa Inca Trail joutui sairaalaan tiputukseen parasiittien takia ja siellä ne oli vaellusta edeltäneeseen iltaan asti. Eikä lääkäri ois halunnut päästää vielä silloinkaan pois. Tästä viisastuneina minä ja Henna pyrittiin kyllä mahdolisimman tarkkaa kattoon, että mitä syödään ja missä. Tämän vuoksi jouduttiin skippaamaan varmuuden vuoksi kauppahallin herkuillisen näköinen tarjonta. Ne oli saanut sen taudin Boliviasta ja nyt tähän mennessä kaikki Boliviassa käyneet on saanut jonkun vatsataudin eli onnea vaan mulle! En varmaan uskalla syödä siellä yhtän mitään. Vielä kun kuultiin, että millasta hoitoa tytöt oli saanut niin taidan pysytellä pullovedessä ja suolakekseissä :D
 |
| Essin tuleva auto! |
Meidän matka Macchu Picchulle alkoi 19.12 kukon laulun aikaan aamusta keräämällä meidä 8 hengen vaellus porukka hostelleilta kasaan, jonka jälkeen ajettiin n.3tuntia autolla mutkaisia vuoristoteitä, kohti Inca Trailin lähtöpistettä. Tosin meidän automatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen, kun Rikke oksensi vielä autossa koko matka. Tässä kohtaa vähän epäiltiin, että mitenköhän tytöt selviää. Perille päästyä tavattiin meidän kantajat, pakattiin rinkat ja lähdettiin matkaan. Ensimmäisenä päivänän nähtiin yhden pienemmän ja yhden hieman suuremman Inka kaupungin rauniot. Ensimmäisen päivän vaellus oli n.12km ja se taitettiin hyvää tahtia, koska reitti oli kohtuullisen helppoa. Tosin ylämäissä (jotka siis oli vielä ensimmäisenä päivänä melko pieniä ja lyhyitä) jalat kyllä hapotti jo ihan mukavasti. Meidän vaellus porukkaan kuului n. 35-40 vuotias Jenkki pariskunta, n.30-35 vuotias Australialais-Etelä-Afrikkalainen pariskunta, Sidsel ja Rikke, sekä minä ja Henna. Eli aika pienellä ja rauhallisella (muutamaan muuhun rymy ryhmään nähden) porukalla. Ensimmäiselle yöpaikalle Huayllabambaan (2900m) saavuttiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä.
 |
| Patallacta |
Toinen THE päivä aloitettiin taas melko aikaisin, jotta meillä olisi riittävästi aikaa taistella itsemme ylös vuorelle. Jokainen sai kulkea omaa tahtia ja opas kulki viimeisen kanssa, koska tänä päivänä ei ollut tiedossa raunioita ja jos joku tarvitsisi lisähappea tai joutuisi muuten ongelmiin, niin apu tulisi perässä. Nuorempi pariskunta oli alusta asti maksaneet kantajat ja Sidsel ja
Rikke otti kantajan ensimmäisen päivän jälkeen, koska ne oli niin
huonossa kunnossa edelleen. Tää rinkan kantaminen tietty näkyi sitten
vähän kävely vauhdissa, mutta onneksi ei oltu Hennan kanssa ainoita meidän ryhmässä. Mua
oli kyllä moneen kertaan varoteltu, että ootte hulluja jos lähdette ilman kantajaa, mutta minä tietty pieni uho päällä ajattelin, että ei me sellasia, kyllähän me nyt omat kamamme kannetaan... Ja niin me kannettiinkin, mutta tuota 8km pätkää, jossa noustiin 1300m ylöspäin, 4200metriin ja ilmasta sai vain sen 45% happea siitä määrästä mitä merenpinnan korkeudella, päässä huusi Via Dolorosa-kärsimysten tie niin kovaa, että omaa ajatustaankaan ei kuule, puuskutus kuului varmaan 1km päähän ja taukoa piti pitää aina muutaman askeleen jälkeen, koska jalka ei vaan yksinkertaisesti enää noussut niin tein synnin päästön Hennalle siitä mitä muut oli sanonut tavaroiden kantamisesta... Henna oli tietty tosi onnellinen kuullessaan :D Siellä oli kyllä polun varrella melkonen tsemppi henki päällä ja kaikki yritti tsempata toisiaan. Ja täytyyhän se myöntää, että kyllähän mä heitin ittelleni melkosia yläfemmoja aina, kun ohitettiin porukoita, jotka kanto ainoastaan omaa juomapulloonsa. Ja eihän se ois oikeesti tuntunut yhtään niin hienolta päästä sinne ylös, jos joku muu olis kantanu sun kamas, vai mitä Henna? Ylös pääsyn jälkeen alkoikin sitten 2tunnin laskeutuminen portaita pitkin seuraavalle leripaikalle. Täytyy myöntää, että ei sekään ihan helppo nakki ollut ja Hennalle se tuotti melkoisia pelon hetkiä aina välillä. Mutta leiripaikalle Pacaymayuun (3200m) päästyä oli aika puhkinainen fiilis ja joitain ryhmiä jatkoi matkaa vielä seuraavan vuoren ylitse ja itse kyllä totesin, että musta ei kyllä varmaan olisi ollut siihen enään, sen verran kaikkensa antanut fiilis oli, kun rojahti makuupussiin. Illalla meidän opas kertoi, että seuraavassa leirissä, joku oli saanut sydänkohtauksen ja kuollut ja se opas sanoi, että ne ei ole edes ihan harvinaisia tapauksia. Tätyy kyllä sanoa, että en oisi uskonut kuinka rankka se kakkos päivä oli ja musta tuntuu, että ihmiset lähtee sinne asenteella, että ei se nyt niin paha voi olla, että onhan sen kävellyt tuhannet ihmiset mua ennenkin, mutta kyllä se vaan oli paha. Ja ittelläkin oli sellanen olo, että ihan omilla äärirajoilla mentiin. Oishan sitä taas vähän pidemmän tauon jälkeen jaksanut jatkaa matkaa, mutta siihen samaan putkeen en ois kyllä jaksanut enempää. Se oli hyvä huomata, kun nuoret hyvä kuntoiset ihmiset joutui pysähtyä lepäämään n 10m metriä ennen huippua, koska ei vaan yksinkertaisesti jaksanut kävellä niitä. Siihen kun vielä lisätään huono kunto ja sydän ongelmat niin ei se ihan terveellinen yhdistelmä voi olla.
 |
| Siellä siis oikeastikkin asuu ihmisiä matkan varrella |
 |
| Nää kantajat oli aikamoisen kovia kavereita! |
 |
| Piku peukku ylöspääsylle! |
 |
| Sieltä alhaalta me tultiinf |
Päivä 3 strattasi taas aamutuimaan uudella nousulla (3200m->3900m) vaikka edellisen päivän jälkeen tuntui siltä, että sormeakaan ei pysty liikuttamaan huutamatta. Onneksi tämä tuntui suorastaan lasten leikiltä edelliseen päivään verrattuna ja matkalla tutkailtiin taas inka temppelin raunioita ja kuultiin historiaa, eli pääsi vielä hetkeksi levähtämäänkin. 3. päivä oli ehkä kaikkein monipuolisin, koska nähtiin temppeleiden raunioita, inkojen asuinpaikkoja, viljely terasseja, karua vuoristoa, sekä sademetsää ja tietysti kauniita kukkasia! Matkaa päivälle kertyi n.16km, mutta ensimmäisen nousun jälkeen reitti oli suhteellisen helppoa. Tai niin kuin meidän opas sanoi, että "tasaista" (niin tasaista, kuin andeilla voi olla). Illalla leiriin Wiñaywaynaan päästyä käytiin jo ottamassa esimakua seuraavaan päivään ja käveltiin katsomaan leirin lähellä olevaan inkojen viljelyterasseja, joka sai jo miettimään, kuinka hemmetissä ne on joskus saanut tän tänne aikaiseksi! Ihan mieletöntä! Mielenkiintoista oli myös se, että opas kertoi, että Inkat eivät koskaan kajonneet vuoreen vaan rakensivat aina kaikki myötäilemään vuoren omaa muotoa ja tästä syystä rakennelmat ovat niin kestäviä ja ovat selviytyneen kaikista niistä tuhansista maanjäristyksistä juurikaan vahingoittumatta!
Viimeinen päivä olikin sitten koko reissun kohokohta eli viimeiset 5km kohti Machu Picchua. Aamulla herätys olikin jo 3.30, että oltiin jo klo 5 jonottamassa lippujen tarkistuspisteellä. Viimeiset kilometrit meni melkoisen lennokkaasti, koska odotti vain, että koska koska koska se näkyy! Ja sieltähän me sitten saavuttiin viimeisten portaiden nousun jälkeen Auringon portille, josta saimme ihailla ensinäkymät Machu Picchusta, jonka jälkeen jatkettiin vielä muutama kilometri lähemmäksi. Se on kyllä sen verran uskomaton paikka, että sitä on ihan turha sanoin kuvailla tai kuvista katsoa. Se on vain itse nähtävä! Paikka on ihan mielettömän upea! Vihreitä vuoria ympärillä ja kaupunki on rakennettu vuoren harjanteelle. Näkymät on siis upeat koko 360 astetta. Ei siellä voinut kuin huokailla ja miettiä miten ihmeessä ne on sen kaiken saanut aikaiseksi! Siitä on turha kauheasti kertoa, koska sitä on niin vaikea kuvailla, kun kaikki ympärillä on niin jylhää ja mahtavaa. Kun oltiin tarpeeksi ihasteltu, niin otimme bussin alas kylään nimeltä Aquas Calientes, jossa lounastimme yhdessä koko porukalla jonka jälkeen palasimme junalla takaisin Cuzcoon. Bussi matka ala oli niin hurja, että minä ikkunapaikalla haukoin henkeä ja toivoin, että kettään ei tule vastaan tai, että se tie ei satu juuri nyt murtumaan.
 |
|
 |
| Tässä kuulemma on se kuva minkälainen tuloksesta piti tulla |
 |
| Aguas Calientes |
Vaellus oli ihan mahtava ja koko matkan maisemat oli toistaan hienompia. Musta ja Hennasta kuoriutui myös matkan aikana pieniä kukka bongareita :D Välillä reitti oli tosi kapeaa ja Hennalla meinas muutaman kerran tulla pupu pöksyyn, kun tien leveys on alle metrin ja alla on 300metriä pudotusta. Opas kerto, että välillä ihmisiä kuolee siellä, kun ne yrittää ehtiä ensimmäisenä Machu Picchulle ja ne juoksee ja ohittelee muita ja sitten yhtäkkiä hups keikkaa ne löytyykin 300metriä alempaa... Aika kova hinta siitä, että pääsis ekana näkemään Machu Picchun. Meidän opas oli tosi hyvä ja kanajat oli iha ihan ihan mielettömiä. Ne kanto kauheet määrät kamaa, teki herkku ruuat, pystytti teltat jne. Mulla tuli välillä tosi huono omatunto, kun ne teki niin paljon töitä meidän reissun onnistumisen eteen ja tiedän, että niille ei makseta juuri mitään. Kuitenkin ne oli ne ihmiset jotka tekivät isoimman työn. Kaiken kaikkiaan melko rankka reissu, mutta kyllä kaiken sen vaivan arvoinen! :)
Kun päästiin takas cuzcoon niin meillä oli 2päivää vielä aikaa ennen lentoja takaisin Chileen. Eka päivä kierreltiin kaupungilla ja latailtiin akkuja. Joluaattona me päädyttiin lähtemään laskemaan koskea, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi! Se oli ihan huippu kivaa. Tosin ensimmäisen 3minuutin jälkeen toisesta veneestä tippui 3 ihmistä ja meidän veneen piti pelastaa ne vedestä Sen jälkeen vähän pelotti, koska se oli aika hurjan näköistä, mutta onneksi tämän jälkeen kaikki pysyi turvallisesti veneissään. Kun päästiin koskesta meitä odotti lämmin sauna. Olin odottanut tätä kuin kuuta nousevaa ja täytyy myöntää, että näin 0,5vuoden sauna tauon jälkeen se oli hienoinen pettymys, koska ei siellä ollut kovin kuuma, mutta oli se parempi, kuin ei mitään. Illalla me sitten mentiin nautiskelemaan joulu illallinen pitkän kaavan mukaa ravintolaan Sidselin ja Rikken kanssa. Oltiin ihan onnellisia, koska lähdettiin laskemaan koskea sillä tytöt oli mennyt kokeilemaan vahausta ja ne oli tehnyt sitä 4 tuntia :D
 |
| Leikittiin leikkiä,jossa pitää kierttää kepin ympäri 15kertaa, jonka jälkeen juosta toisen kepin ympäri. Henna selvisi täpärästi pystyssä. |
 |
| Meikällä olikin vähän huonompi tasapaino |
 |
| Ja mut jouduttiin pelastamaan koskesta |
26.12 Palattiin takaisin Santiagoon, josta mulla on aika vähäsen kuvia, koska olin viikon ottanut niin miljoonia kuvia, että piti pitää hieman taukoa. Vietettiin päivä tutustuen Santiagoon ja kierreltiin ympäriinsä ja poikettiin La Vegaan johon Henna rakastui heti kättelyssä. Erityisesti sen mansikka tarjontaan! Seuraavana päivänä suunnattin Pichilemuun hieman Santiagosta etelään pieneen rantakaupuniin, jossa nautiskeltiin vain auringosta, meretä ja hyvästä ruuasta. Yhtenä päivänä käytiin testaamassa, josko surffaus taidot olisi tallella, mutta ei ollut. Oon huomannu, että mulla nykyään palaa käpy samantien, jos en osaa jotain ja niin kävi myös tällä kertaa ja kerta riitti. Henna jaksoi vielä mennä yrittämään toisenakin päivänä. Kolmen päivän jälkeen palattiin Santiagoon ja jatkettiin kaupunkiin tutustumista, sekä käytiin Cousino Maculin viinitilalla tutustumassa ja vähän siemailemassa viinejä.Uusivuosi meni aika rauhallississa merkeissä ja ilotulitus katseltiin Torre de Entelillä. Vähän fiilstä pilasi, että meitä yritettiin ensin kusettaa ravintolassa, jonka jälkeen otettiin taksi Torre de Entelille ja se kuskikin huijasi meitä. 1.1 vietettiin Cerro San Christopalin altailla löhöillen ja Hennalle viimeisiä rusketuksia hankkien. Illalla pitikin saattaa Henna takaisin lentokentälle kotimatkalle. Koko 2,5viikkoa meni kauheaa vauhtia ja oisin sen pitänyt täällä mielellään vähän pidempäänkin. Toivottavasti Hennalle jäi Chilestä jotakin muutakin mieleen, kuin ärsyttävät huutelevat miehet, kusettajat ja järkyttävä jonottaminen... (täytyy kertoa, että on mun kärsivällisyys tainnut ainakin vähän kohentua täällä ollessa, koska Henna hermostu jo sillon, kun mua ei hermostuttanut vielä ollenkaan :D)
 |
| La Vegan antimista nautiskelemassa meidän partsilla |
 |
| Pichilemu |
 |
| Uuden vuoden Pisco Sourit |
 |
| 2014 |
Niinkuin jo aiemmin kerroin niin täällä on ollut tosiaan pakkaukset kynnissä ja huomen aamuna olisi tarkoitus heittää rinkka selkään ja suunnata kohti uusia seikkailuja seuraavaksi 2 kuukaudeksi. Into piukeena täältä ollaan lähdössä, mutta täytyy kyllä myöntää, että hieman jännittää ne viimeiset 2,5viikkoa, jotka mun olisi tarkoitus matkustaa yksin Perussa ja Boliviassa. Koska useampi on pyytänyt tarkempaa sepustusta siittä missä milloinkin olen menossa niin aivan tarkkaa tietoa ei vielä ole ja se tarkentuu matkan varrella ja niistä tulee sitten tietoa mahdollisuuksien mukaan, mutta alustava suunnitelma on tälläinen.
Yritän matkan varrelta ehtiä hieman päivittelemään tännekkin, mutta saa nähdä miten se onnistuu, kun lultavasti tietokone jää Santiagoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti