Ecuador ja Peru

Taalla sita mennaan nyt Perussa Punossa. Ecuador on nyt takanapain ja taytyy kylla sanoo, etta se tais maana kiilata, mun tan reissun karkeen. Heidille sanoin heipat maanantaina ja nyt tata yksin reissamista takana viikko. Aluksi fiilis oli vahan outo, mutta pikkuhiljaa tahan alkaa kylla tottumaan. Ainoo mika tassa on todella arsyttavaa on se, etta ennen oli toinen jonka kanssa yrittaa sietaa noita huutelevia miehia, mutta nyt saa ihan itsekseen kaiken jakamattoman huomion, UGH! Et alkaa ihmetelko, jos joku paiva taalta ilmotan et oon poliisilaitoksella, kun oon tintannu turpiin jotain noita ukoista! Menee oikeesti hermo ihan huolella! Ma en oo Kissa, enka tottele vaikka te kuinka paastelisitte niita kissa kutsunta aania, "kisss kiss kisss". Tai ma en myoskaan tietaakseni omista yhtakaan paikallista kaveria taalla "Hello my friend!" "hola! Amiga!". Myoskaan en aio ottaa taksia nyt, kun en ottanut sita taksia myoskaan niilta 30 muultakaan taksikuskilta, jotka nait tarjoavalle mulle kyytiaan tai pysahty siihen mun rinnalle ajamaan vahintaankin 5minuutiksi. Ja viimeisena muttei vahaisimpana ma kylla tajuan mita musta puhutaan, vaikka mulla onkin vaalea tukka niin mun ymmarryksessa ei oo mitaan vikaa! Ei siitta sen enempaa :D Eli vaaleat naiset varjatkaa tukkanne, kun tuutte tanne tata ei kesta hullukaan. Toinen asia mika vahan harmmittaa on se , etta just niin kun pelkasin niin heti, kun Heidi lahti niin 2paivaa ja KABOOM! mulla on vatsatauti, nice!  Mut joo onneksi se nyt ei oo niin paha, etta ois menny ihan makaamiseksi vaan oon kyl pystyny jonkun verran kierteleen kaupungilla ja makaan rannalla. Tosin valista meinaa olla vahan heikko habanderi, mutta toivotaan et taa tasta rupeis helpottamaan. Kauheesti kuvia mulla ei oo, kun osassa paikkaa en oo uskaltanu kaivaa kameraa esiin, kun ei oo enaa toista suojaamassa selustaa ja muutenkin aina valilla tuntuu, etta joskus on parempi olla heilumatta sen kameran kanssa. Muuten kylla ollu yksinkin ihan kohtuullisen turvalliset fiilikset!

Viime kirjoittelujen jalkeen aamulla Mindossa mentiin kokeilemaan Cable Clidingia. Alkuun mua meinas vahan jannittaa, mutta hyvinhan se sitten loppuviimein meni, eika se ollutkaan yhtaan niin pelottavaa, kun luulin! Yhteensa 10 kaapelia mentiin ja tunnin verran saatiin liu'uskella siella puiden latvojen ylapuolella nauttien kauniista maisemista. Iltapaivalla otettiin bussi takaisin Quitoon ja taas kerran ei menny niin kun Stromsoossa! Tunnin matkustamisen jalkeen bussi hyytyy ylamakeen ja niin siina sita oltiin keskella ei mitaan bussi hajonneena ja kuski ilmottaa ystavallisesti et antaa rahat takas ja sen jalkeen on vain ja ainoastaan meidan ongelma milla aiotaan hankkiutua sielta pois. Ooo, mika asiakaspalvelu? :D Hetki siina sitten pohdittiin, etta mitenkas matka jatkuu, kun illaksi piti viela kereta hyppaamaan yobussiin, joka lahtis rannikolle. Seuraava bussi ois tullu n.3 tunnin paasta ja siina kohtaa todettiin, etta jos aiotaan ehtia siihen yobussiin niin ei kun peukku pystyyn. Onneksi kohta siihen kurvas lava-auto ja hypattiin muun porukan kanssa lavalle. Siella me sit kurvailtiin vuoristoteita autonlavalla puoltoista tuntia. Maisemat naki kylla hienosti, mutta vahan meinas jossain valissa alkaa paleltaa. Kun paastiin Quitoon meidat jatettiin johonkin. Paadyttiin ottamaan taksi bussiasemalle, etta keretaan. Taksi matka kestikin sit vahan odotettu kauemmin, nimittain 2,5 tuntia! Oli pikku ruuhka! Oltiin jo varmoja, etta vihkoon meni taa meidan suunnitelma, kun bussin lahtoon oli vaan 0,5 tuntia. Bussithan oli sitten taynna! Onneks kuitenkin saatiin sitten viela bussi Mantaan ja sielta aamulla lahtis tunnin valein busseja Puerto lopeziin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Päästiin testaan miltä supermiehestä tuntuu!

maisemia auton lavalta

Aaamulla sitten Puerto Viajessa bussikuski ilmottaa, etta taa oli sitten vika stoppi, etta ei aio jatkaa matkaa enaa eteenpain :D No onneks siihen sattu mies joka ohjas meidat suoraan lippuluukulle ja Puerto Lopeziin menevaan bussiin. Paastiin siis onneksi jatkamaan matkaa suoraan. Ei taitas toi ihan suomessa onnistua, etta ostat lipun jonnekkin ja sit bussi kuski ilmottaa kesken matkan et taa oli nyt tassa et ottakaa bussi! Aamupaivalla oltiin sitten perilla Puerto Lopezissa. Otettiin vaan joku hostelli, kun ei oltu varattu mitaan etukateen. Ensimmainen vahan outo fiilis tuli, kun kysyttiin salasanaa nettiin ja se oli Jeesus elaa 2013. No aateltiin et se omistaja on vaan vahan hopsahtany mummo. Paiva vietettiin vaan rentoillen, kun naita kohtuu stressaavia paivia oli alla taas useempi. Varattiin sukellusreissu Isla De La Platalle seuraavaksi paivaksi. Puerto Lopez on siis vahan sellanen parhaat paivansa nahnyt pikku kyla rannikolla, jossa ei sinallaan kauheasti oo nahtavaa tai tehtavaa. Meidan listalla se oli juurikin sen takia, etta sielta paasee sukeltamaan.

Seuraavana aamuna lahdettiin heti aamusta sukeltamaan ja Heidikin oli onneksi sen verran parantunut et uskaltautu sukeltamaan. Isla de Plata on siis lahempana Ecuadorin rannikkoa siaitseva saari, jonka ymparilla kaydaan paljon sukeltamassa ja sita kutsutaankin koyhan miehen Galapagokseksi. Meidan kanssa samalla retkella oli Sveitsilainen perhe jonka kaks n.10-14 vuotiasta poikaa oli tulossa ekaa kertaa sukeltamaan. Matkalla nahtiin valaita jotka kavi pinnalla hengittelemassa. Perilla saarella pysahdyttiin hetkeksi ja heti meidan veneen oli ymparoiny mooonta kilpparia, jotka tuli siihen veneen viereen ihmettelemaan meita. Tehtiin siis 3 sukellusta ja oli kylla yksi hienoimmista sukelluksista! Tosin merivirrat oli aika kovat ja valilla sai ihan oikeastikkin tehda tosissaan toita ettei virta vienyt mukanaan. Ne pikkupojat jotukin ekalla sukelluksella nouseen pintaan aiemmin, koska se sukeltaminen oli niin raskasta. Mulla on nyt sellanen Galapagos kuume paalla, etta ei oo tosikaan. Sinne on kylla pakko joskus paasta! Juteltiin yksien Saksalaisten poikien kanssa, jotka oli ollut siella ja mita ne oli nahnyt siella niin oikeesti mun on PAKKO paasta sinne!

Seuraava paiva vietettiin jalleen rentoillen rannalla ja stressaten siitta, etta tanaan molemmat jatkaa matkaansa yksin! Myoskin todettiin et meidan hostelli jo kaiken sen alloyden jalkeen (pulujen pesia katolla ja koko ajan sai kuunnella niiden pulputusta ja niiden tepastelua katolla ja sielta huoneesta siis naki katon rajasta ulos+torakoita juoksenteli lattioilla ja yks oli heittany henkensa mun rinkan viereen (hais varmaan niin allosti kalalle) Heidille oli ilmestyny yolla sellasia pienia punasia laikkuja ympari kroppaa. Eka aateltiin et lutikoita, mut paadyttiin siihen et varmaan ollut ehka lintukirppuja. Kun tultiin iltapaivalla rannalta ja oltiin hostellille menossa vaihtaan vaatteita niin se omistaja ei antanu meijan menna vaihtaan sinne Hostelliin vaan meijan piti vaihtaa vaatteet siella sen asuin tiloissa ja kuulemma ei tarvi vessaa vaihtoon et siina van sen makkarissa/olohuoneessa mika lie pitas vaihtaa ja se itte jai siihen sangylle istumaa :D Ilmotettiin et vessaan on paastava muuten tulee housuun ja onneksi sit paastiin ja samalla vaihtu biksut ja vaatteet... Illalla sit sanotiin heipat toisillemme ja onneksi talla kertaa ei ollu niin haikee fiilis kun tietaa, etta Suomessa viela nahdaan! Heidi jatko siis Guayaqiliin ja sielta Santiagoon ja mina taas vain tunnin matkan paahan Montañitaan. Pieneen tosi turistiseen surffi kylaan. Aattelin et se ois sopiva paikka mulle totutella yksin oloon, kun on taynna turisteja.

Siella sitten olikin 3paivaa ja nautin rannasta ja lammosta, koska se ois viiminen rantapaikka talla reissulla. Kolme paivaa vierahtikin vauhdilla ja akut tuli ladattua oikeen kunolla. Joka aamu kunnon aamupala pihalla kirjan kanssa, josta rannalle loikoilemaan, voiko parempaa toivoa! 13 paiva jatkoin matkaani Guayaquiliin, josta mulla oli seuraavana aamuna lennot Limaan. Koska lentokenttä ja bussiasema on molemmat kaukana keskustasta niin oli jo hyvissä ajoin varannut itselleni hostellin aivan niiden vierestä, ettei illalla pimeellä tarvi kuljeskella paljoa. No hostellille saapuessa sinne tuli samaan aikaan myös Kanadalainen poika, jolla oli myös varaus. Ensin ne respassa kysäs että tulitteko yhdessä ja, kun sanottiin että ei niin ne meni vähän vaikeen näköseksi. Siinä sitten hetken kuluttua ilmeni, että ne oli vähän yli buukannut hostellia ja niillä ei ollu enää mitään muuta kuin yksi parisänky jäljellä. Todettiin, että kello on sen verran paljon, että ei oo jäärkeä kenenkään lähteä suhaileen taksilla kaupunkiin ja aamulla takas, että me otetaan se huone. Päästiin sinne meidän huoneeseen niin kävi ilmi, että se huone on vielä keskeneränen ja siinä ei oo ovea samoin wc:t käytävällä on ilman ovea, samoin suihkut... Niin ja kirsikkana kakun päällä sieltä tuli ainoastaan kylmää vettä! Siinä oli kiva sitten suihkutella aurinkorasvoja ja hiekkoja iholta kun persus paisto suoraan käytävälle!

Seuraavana aamuna lennähdinkin ensin Quitoon, joka sujui ihan kohtuudella mitä nyt yks ilmakuoppa sattu juuri siihen kohtaan, kun olin saanut täyden juomalasin. Sitten hups keikkaa mentiinkin alas mutta se juoma jäikin ylös ja jotenkin kummassa päätyi suoraan sen mun vieressä olevan miehen kaljulle :D Siinä pyytelin nolona anteeksi, mutta onneksi se mies vaan nauro ja enkä ollu ainoa kenen juomat oli ympäriinsä. Quitosta lensin Limaan ja siellä lennettiinkin sitten sellasessa ukkospilvessä, että meikällä ei ollut itku kovin kaukana. Tällä kertaa myös muitakin tais oikeati pelottaa, koska pahimpien ilmakuoppien aikaan en ollut ainoa joka päästeli suustansa epämääräisiä kiljahduksia. Nyt oon siis oikeen onnellinen siittä, että seuraavat lennot on kotiin. Ainakaan näillä näkymin ei tartte ahtautua siihen peltitölkkiin ihan heti!

Limassa vietin rentoilu ja suunnittelu päivää. Ja kerkesin mää siellä kaupungillakin vähän kierähtämään katsomassa tärkeimmät nähtävyydet. Sunnuntaina otin jälleen bussin alle kohti Cuzcoa ja siitä Punoa. Alun perin olin ajatellut koukkaavani Arequipan kautta, mutta koska luin, että se tie on yksi vaarallisimmista niin aattelin valita turvallisemman vaihtoehdon. Yöllä kuitenkin heräsin, kun koko aika heiluin penkissäni ja ulos katsomisen jälkeen totesin, että hyvästi yö unet. En sitten tiiä millanen se vaarallinen reitti sitten ois ollut! Se bussi kurvas niitä hullun kapeita, kurvittelevia vuoristoteitä niin että välillä näky vaan monen sadan metrin pudotus alas. Myöskin melkein aina, kun vastaan tuli pakettiautoa suurempi auto niin ne joutu pysähtyyn ja vähän zoomailemaan miten ne autot sovitetaan siittä saman aikaisesti. Täällä busseissa on vauhti mittarit sisällä niin, että matkustajat näkee kuinka lujaa ajetaan ja tuntu tyhmältä, että auto ajaa 30km/h ja meikä meinaa tihrustaa suunnilleen itkua, kun pelotti niin julmetusti. Myöskin se 24 tunnin kurvikas bussimatka, mahatauti ja ilmastoinnissa nuukaileva bussikuski ei ollut paras yhdistelmä. Siellä meikä valeli naamaa alkoholilla (se siis auttaa pahoinvointiin) ja kuunteli ja haisteli, kun 2 siinä ihan lähellä istuvaa purjoaa. Mutta iltapäivällä saavuttiin kuitenkin turvallisesti perille.

Lima

Pari pulua orrella

 

Illalla ostin liput yöbussiin, jonka oli tarkoitus mennä ensin Cuzcosta Punoon, jossa klo 5:00 oli tarkoitus vaihtaa bussia, joka olisi jatkanut Punon. No niinhän siinä siten taas kävi, että aamulla, kun saavutiin Punoon niin meille ilmotetaan, että sori tänään täältä ei liiku yksikään bussi! Kun kysyttiin että millon lähtee, niin vastaus oli vaan, että :"mañana mañana". Niillä oli taas joku protesti menossa ja ihmiset oli tukkinu kivillä tiet niin, että niitä ei pääse ajamaan. Hetken taas kirosin ittekseni ja totesin, että ei olla suomessa, että nyt vaan pakko keksiä jotain. Eli siis ei kun hostellin etsintään ja peukut pystyyn, että huomenna lähtis busseja! Meille ainakin sanottiin, että lähtee, mutta never know! Onneksi oon 3 saksalaisen tytön kanssa liikkeellä jotka oli samassa bussissa, että ei tarvii yksinään stressata! Tänään siis piti käyttää aika hyödyksi ja vierailtiin Uros-saarilla jotka siaitsee Titicaca- järvellä ja ne on siis kelluvia saaria, jotka on rakennettu kaislasta. Paikka oli aika sadun hohtoinen ja jotenkin aika epätodellinen, mutta vähän meinas mennä maku, kun oli niin pakko rahastuksen meininkiä :( Oltiin myös menossa saarille samalla veneellä Saksalaisen pariskunnan kaa, jotka oli myös tänä aamuna tullut Cuzcosta- Punoon ja ne oli sitten jäänyt nalkkiin niihin protesti esteisiin. Bussi kuski oli yrittäny purkaa niitä, mutta siellä oli koko kylä ollu kantamassa kivet takas ja lopulta se bussikuski oli vaan todennu, että hyvää kävelymatkaa Punoon :D Sieltä ne oli sitten tallustellu 2h Punoon kaikkien pakaasiensa kanssa. Tossa kohtaa ei ois kyllä naurattanu enää ollenkaan, onneksi kerettiin ennen tuota ohitte!

Huomenna aamulla ois siis tarkotus mennä Copacabanalle ja koska mun oli alun perin tarkotus olla yötä Isla del Solilla, mutta oonkin Punossa niin huomenna ois vaan tiedossa päiväretki Isla del Solille, josta sitten illalla La Paziin. Siellä ois tarkotus yrittää järkätä tietä Uyunin lävitse Chileen ja polkasta Death road. Ja ehkä käydä myös vilkasemassa paikallista doktoria, että minkäs laista yrtti lientä se mulle tähän tautiin keittelisi. Eli tää meni sitten just niinkun pelkäsinkin, että lääkärireissu Boliviassa. Onneksi kuitenkaan olo ei oo vielä niin kauhea, että jos ne näyttää ihan puoskareilta niin sitten vaan yritän sinnitellä tässä olotilassa Santiagoon ja sivistyksen pariin. Kauheeta viikon päästä mun reissu on ohitte, yhyy. Mä en halua lopettaa vielä! Toisaalta täällä on nyt niin monta paikkaa missä vielä haluan käydä, joten se ei tiedä muuta, kun uutta reissua Etelä Amerikkaan. Tosin oon aina aatellu, että ei samaan maahan kahta kertaa, koska maailma on täynnä hienoja paikkoja, mutta kyllä nyt on sellanen olo, että tänne on pakko palata.

Niin ja nyt se kotiin paluukin on jotenkin todellisempaa, että se oikeasti joskus tulee, kun ostin liput suomeen. Niitä maksellessa aattelin, että en oo varma haluunko sittenkään mennä kotiin, sen verran ruokottomia hintoja joutuu yhdensuuntasesta lipusta pulittamaan. Mutta nyt ne on kuitenkin taskussa ja kesäkuun puolessa välissä ois jälleen tarkoitus rantautua Suomeen. APUA! 4kk ja oon jo kotona. Miten vuosi voi mennä oikeasti niin nopeaa!

Ps. Jos ihtettelette miks osa tekstistä on ilman ääkkösiä niin kerkesin jo kirjotteleen vähän aiemmin hostellin koneella, enkä jaksanut enää korjata kaikkea, eli yrittäkää kestää! Niin ja netti on taas niin huono, että noita kuvia ei saa millään ladattua ton yhden sain kun kokeilin, enkä sitä enää viittinyt tuolta poiskaan ottaa, mutta tulossa on :)

Kommelluksia Kolumbiassa

Viime kirjoittelun jälkeen on taas sattunut ja tapahtunut ollaan ehditty tekemään pika katsaus Kolumbiaan ja ensimmäiset päivät Ecuadorissakin on jo takanapäin. Mun ja Heidin yhteistä reissua on jäljellä enää 4 päivää :( sen jälkeen pitäs jatkaa matkaa itsekseen. Tavallaan aika jänskää, mutta toisaalta on ihan mukava kokeilla millasta se on! toivotaan, että kaikki menee hyvin koska on mukava, kun on joku joka on samassa tilanteessa sillon kun kaikki ei mee ihan putkeen. Mutta enköhän mää selviä ja oo taas yhtä kokemusta rikkaampi!

Riossa vietettiin siis muutama päivä kierrellen nähtävyyksiä aina sokeritoppa vuoresta, jeesus patsaaseen (niin ja siis Jeesus patsaalla oli vielä sormi tallessa! En sitten tiedä mitä ne on oikeen uutisoinut vai oliko se keretty ja istuttaa takas paikalleen, mutta kyllä tällä patsaalla oli ihan kaikki tallella) ja tietysti oli vielä pakko nauttia hieman ranta elämästä (niin äiti en vieläkään ole kyllästynyt lämpöön!). Tietysti myös kun Brasseissa oltiin oli myös pakko käydä katsomassa jalkapalloa. Pelaamassa oli Flamengo ja Duque de caxias. Flamengo on siis Brasilian suosituin jalkapallo joukkue. Peli pelattiin samalla areenalla, jossa pelataan World Cupin loppu ottelu! Se on kuulemma ollut ennen maailman suurin stadioni ja sinne on mahtunut yli 200 000 ihmistä ja nyt remontin jälkeen enää vain n. 80 000 :D Tunnelma pelissä oli kyllä katossaan ja fanit "kohtuullisen" äänekkäitä. Rio kaupunkina oli oikein mukava ja voisin ihan hyvin sinne vielä kuvitella palaavani joskus hetkeksi takaisin. Tosi täytyy myöntää, että pienemmät paikat on enemmän mun makuun vaikka isoissa kaupungeissakin on kiva välillä poiketa! Tosin viimeiset kaksi yötä oltiin lähellä keskustaa ja siellä olo ei enää ollut ihan niin turvallinen ja kaduilla nukkui ihmisiä paljon ja kaikenlaista laitapuolen kulkiaa näkyi siellä täällä. Muuten mun mielestä siellä oli ihan kohtuullisen turvallisen oloista tosin yritettiin välttää pimeellä kulkemsta tai sitten ajettiin taksilla ja muutenkin välteltiin syrjäsempiä katuja. Mutta Rio oli kyllä ihan näkemisen arvoinen! I like!

Tijuca

sokeritoppa

Riosta lennähdettiinkin sitten suoraan Kolumbiaan. Bogotassa viihdyttiin vain iltapäivä, josta jatkettiin suoraan matkaa yöbussilla kohti Armeniaa ja Salentoa. Meitä oltiin jo varoiteltu, että Kolumbiassa bussi kuskit rakastaa ilmastointia ja se kyllä huomattiin, koska yöllä sain kaksien housujen, villapaidan takin ja sharongin kaveriksi vetää untuvatakkia päälle ja silti meinas paleltaa! Aamulla saavuttiin Armeniaan, josta otettiin bussi vielä Salentoon. Siinä meille matkaan tarttui Israelilainen Merav, joka matkustikin meidän kanssa sitten aina Medelliniin asti. Salento oli pieni kylä vuorten keskellä kauniissa maisemissa. Meidä hostelli oli tosi ihana vähän matkan päässä keskustassa ja siellä käyskenteli lehmut ja hepat ympärillä. Käytiin tutustumassa paikalliseen kavitilaan Don Eliakseen, joka oli pieni perhe tila, jossa kaikki on luomua ja mitään koneita ei käytetä. Päästiin siis tutustumaan ihan kädestä pitäen aina kahvin kasvattamisesta sen jauhamiseen asti. Myöskin itse tilan omistaja tuli keittämään meille loppu sumpit. Ah kahvia <3 Seuraavana päivänä lähdettin vaeltamaan Valle de Cocoraan. Käytiin myös visiitillä Kolibri farmilla, jossa päästiin ihailemaan kolibreja aivan lähi etäisyydeltä. Välillä vähän pelotti, että koska se kolibri lentää silmään, kun ne suhisteli kauheeta vauhtia menemään. Valle de Cocora oli aivan mieletön ja välillä tuntui että se "metsä" ei voi olla oikea vaan sen oltava istutettu.

Pandeja Paisa

Salentosta hypättiin taas yöbussiin, jonka kuski kaahasi, kun hullu ja yöllä 03:45 herään siihen, kun joku tulee tökkiin ja kerään vilttejä pois. Oltiin saavuttu Medelliniin 2tuntia nopeemmin, kun piti ja siinä kiva ruveta keskellä yötä miettimään bussiasemalla, joka ei varmaan oo se kaikkein turvallisin paikka siihen aikaan yöstä, että mihinköhän sitä sitten. Päätettiin sitten mennä meidän hostelliin ja onneksi saatiin hengailla siellä sitten aamuun asti. Medellinissä käytiin läheisessä pikku kylässä Santa Fe de Antiochiassa ja seuraava päivä kierreltiin kaupungilla ja se ei sitten sujunutkaan enään ihan niin kuin piti. Oltiin menossa katsomaan yhtä kirkkoa lähellä Medellinin keskustaa ja ilmeisesti valittiin väärä katu... Siinä heti alkuun meitä vastaan käveli, jos jonkinlaista hiipparia ja hörhöä. Vähän ajan päästä sieltä sitten käveli 2 sellasta huume veikkoa toisella puolella tietä vastaan ja yhtäkkiä se toinen lätee tuleen samalle puolelle tietä ja alkaa ottaan juoksu askeleita. Siinä mää sitten paniikissa huudan Heidille, että nyt äkkiä pois ja me syöksytään suoraa viereiseen pikku ravintolaan. Siinä me sitten tutisten tilataan yks kokis ja ruvetaan miettiin, että mitäs sitten. Samalla ne hörhöt kävelee vaan ees taas sitä korttelia ja välillä tulee seisoskelemaan siihen ravintolan eteen ja sillä toisella miehellä oli vielä, joku terä vehje koko ajan kädessä. Venailtiin sitten melkein 2 tuntia, kun ei uskallettu lähtee mihinkän ja sitten tuli onneks poliisit tekeen ratsioita siihen kadulle ja kohta sielä olikin poliisi partioita kavereineen ja ne meni tutkimaan sitä viereistä taloa.Tässä kohtaa sen ravintolan omistajan kaveri lupas saattaa meidät metrolle. Oli kyllä hyvä muistutus siittä, että ei parane kävellä kun pääkadulla. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Santa Fe de Antiochia

Käytiin hakemassa vähän lisää sukellus kuumetta akvaariosta

Illalla hypättiin jälleen yöbussiin suuntana Bogota ja onneksi meidän hostellista puolalainen poika sattui meidän kaa samaan bussiin, koska kyseinen matka oli jälleen kerran aika mielenkiintoinen. Ihan hetki lähdön jälkeen bussi pysätyy ja sinne lappaa hirvee määrä porukkaa vähän erikoista sakkia sisään. Kaikille ei ollut edes istumapaikkaa vaan osa makas lattialla! Lie mikä diili ollu silläkuskilla niiden tyyppien kanssa. Aamulla sitten päästään Bogotaan ja saadaan meiän rinkat takas ja ne on aivan läpimärät. Ei muuta kun rinkka selkään ja kohti hostellia. Matkalla alkaa sitten valkeneen totuus, kun haju alkaa leijaileen. Siellä bussissa jollain oli ollut ilmeisesti pakastettuja kaloja, jotka oli sulanu matkan aikana ja meijän rinkat oli tietty uinut siinä. Hostellilla, kun ruvetaan purkaan kamoja selviskin siten mukavasti, että mun ihan kaikki kamat kenkiä lukuunottamatta (koska ne oli muovipusseissa) oli kastunut ja haisi kalalle ja kaikki valkosissa vaatteet ruskeilla raidoilla. Ei kun kaikki kamat vaan rinkkaa myöten pesulaan. Päivällä kerettiin kierteleen vähän kaupungilla ja illalla lähdettiin jonottelemaan sairaalaan, kun Heidin akilesjänne oli niin kipee, että se ei juuri pystyny käveleen. 

Aamulla olikin sitten uus iloinen yllätys, kun meidän rinkat oli läpimärät, kun haettiin ne pesulasta ja ne edelleenkin haisi kalalle! Ei siinä sitten muuta, kun kamat jätesäkkeihin ja säkit rinkkaan ja rinkka selkään.Saatiin myös ilmotus, että meidän suunnittelema Amazonin reissu, joka olis alkanu seuraavana päivänä on peruttu, koska on ollut niin kovat sateet, että joet tulvii ja on liian vaarallista lähtee sinne (eli lennosta suunnitelma B käytäntöön) Sen jälkeen lähdettiin hakeen Heidin röntgen kuvia ja taaskaan ei menny kaikki niin kuin piti ja meinattiin myöhästyä meidän lennolta. Lähtöselvitykseen päästessä mulle meinas tulla ongelmia, koska mulla ei ollut mitään kunnon tositetta siittä, että mulla on lippu pois Ecuadorista. Ecuador kuulemma vaatii turisteilta sellaisen (tääkin ois ollut ihan kiva tietää etukäteen). Siinä me sitten juostiin kiireellä turvatarkastuksiin ja ekaa kertaa molemmat tietty jouduttiin lisä tarkastuksiin, just sillon kun muutenkin ois kiire. Kun juostiin paniikissa meidän portille niin lähtöselvityksessä ollut mies näytti meille vaan, että tytöt rauhassa vain ja hymyili. Kun päästiin koneeseen tajuttiin, että se oli laittanut meille bisnesluokan paikat! Tässä kohtaa olis tehny vaan mieli mennä halaan sitä miestä! Se varmaan näki meijän naamasta, että oltiin pikkusen hermo piukalla molemmat ja aavisteli, että se ois just mitä me tarvittiin. Jatkettiin siis hyvillä mielin matkaa Ecuadoriin ja päätettiin, että Ecuadorissa menee paremmin :D

Apinat Bogotassa

Humitaksella

Kattokaa kuinka paljon puluja! ylitin itseni ja kävelin kirkumatta!

Banaania juustolla ja hillolla, hyvää oli!

Saavuttiin illalla Ecuadoriin ja alkuun meinas ruveta vähän jännittään, kun hostelworlin mukaan melki kaikki Quiton hostellit oli täynnä. Päädyttiin ottaamaan kuitenkin taksi vanhaan kaupunkiin ja löydettiinkin kiva hostelli. Meidän hostellilla oli myös tyttö joka oli saanut malarian ja oon kyllä onnellinen, että alotin malaria lääkkeet, koska en tosiaankaan halua samaan jamaan, kuin missä se tyttö oli! Eilen käytiin kiertelemässä vanhaa kaupunkia walking tourilla ja itsekseen ja täytyy sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Vanhoja värikkäitä taloja ja kauniita kirkkoja ja ympärillä vuoria! Myöskin ruoka, joka kuviteltiin olevan halpaa Kolumbiassa olikin vielä halvempaa Ecuadorissa ja täyden ruuan alkukeittoineen ja mehuineen irtoaa, hyvässä paikassa 2,5dollarilla eli n.2€ en valita! Kahvi oli myös erinomaista :D Tänään tultiin sitten Mindoon tälläiseen pienen pieneen kylään keskelle vuoria ja Cloud Forestia (en sitten tiiä miksi tota suomeksi sanotaan ehkä vaan trooppinen metsä?) paikka on ihanan rento ja just sitä mitä me tähän väliin kaivattiin! Aamulla käytiin Kaakao tourilla. ja nähtiin koko prosessi hedelmästä suklaaksi. Ja oisin ihan valmis alkamaan suklaa farmariksi tänne. Eli jos mua ei ala kuulumaan Suomeen niin oon jäänyt tänne ja perustanut oman pikku suklaa farmin ja siihen kylkeen pikku suklaa kahvilan! Illalla käytiin katsomassa Orkideoja ja jälleen kerran kolibreja lähietäisyydeltä!

Huomenna tiedossa rentoilua ja illalla olis tarkotus jatkaa matkaa rannikolle Puerto Lopeziin. Siellä näillä näkymin mennään sukeltamaan. Sen jälkeen suunnitelmat on täysin auki, ainoa mitä tiedän on että 14pv. lennän Ecuadorista Peruun. Brasilian kuvat on edelleenkin latailematta tonne edelliseen tekstiin, koska se kestäis niin kauan, mutta tulossa on! Nyt mä taidan hautautua tänne peittojen alle mun prinsessa sänkyyn (moskiittoverkon alle) kuuntelemaan joen kohinaa, sammakoiden kurnutusta ja sirkkojen sirinää, että huomenna jaksan nousta pirteänä ylös!