Taasen on pari viikkoa vierähtänyt. Syksy on oikeasti saapunut ja vaikka päivisin välillä vielä pärjääkin t-paidalla niin yöt on jo tosi tosi kylmiä. Tee muki on kädessä 24/7 ja yöt sitten saakin juosta vessassa (ainoo hyvä asia minkä tästä teen litkimisestä keksin on se että nykyään se solahtaa kurkusta alas ongelmitta ilman sokeria!), myös leginssit on löytänyt tiensä collareiden alle ja villapaidat ja fleecet on jo kovassa käytössä. Onneksi vielä kuitenkin makuupussi on saanut pysyä edeleen kaapin nurkassa. Täytyy myöntää, että oon aika onnellinen, että kun tuun suomeen siellä on kesä! Ainoa hyvä puoli tässä talven tulossa on se, että kohta pääsee taas laskettelemaan! :)
Viime viikko oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä, kun mun Puconissa tapaama hollantilainen kaveri oli täällä meillä käymässä. Tiistaina sain maistaa Hollantilaisia pannukakkuja, jotka osottautuikin sitten kohtuullisen erikoisiksi. Lätty oli perus kamaa jonne laitettiin juustoa sekaan, lätty täytettiin paistetulla pekoonilla ja päälle ripsoteltiin tummaa sokeria (kuulemma perinteisempää ois laitaa siirappia, mutta sitähän täältä ei löydy) ja ei kun rullalle ja ääntä kohden. Alkuun olin vähän epäileväinen tästä maku kombosta, mutta kyllä se sitten ihan hyvälle maistu. Tosin keveytensä takia ei viitti ihan päivittäiseen ruokavalioon kuitenkaan ottaa :D Keskiviikkona lähettiin käymään sushilla ja joku paikallinen miekkonen päätti sitten yllättää meidät tilaamalla meille drinksut. Sitten kun oltiin saatu tuhottua sushit ja ne drinksut niin pöytään saapu uudet driksut. Oltiin vähän ihmeissään, mutta nautiskeltiin ne kuitenkin. Sitten kun oltiin lähdössä ja mentiin maksamaan niin tarjoilia ilmotti, että meidän lasku on hoidettu. Ei me sitten kauheesti viittitty vastaankaan väittää!
Keskiviikko ei sitten illasta sujunutkaan enää ihan niin mallikkaasti, koska joku varasti mun puhelimen. Ärsyttää aivan hulluna, koska sinne meni sitten kaikki numerotkin ja täältä uuden puhelimen ostaminen on paljon kalliimpaa kun suomessa. Mutta ei auta itku markkinoilla, koska en mää oikeen ilman puhelintakaan pärjää. Keskiviikkona kävin poliisilaitoksella tekeen rikosilmotusta ja se ei ollukkaan ihan niin yksinkertanen homma, kun kuvittein... Ensikskin siellä sai jonottaa sen 1,5 tuntia, jonka jälkeen ne ilmotti, että niiden järjestelmä on kaatunut (kuulostaa turvalliselta). No sain kuitenkin tehtyä sen ilmotuksen ja aattelin et jes se siittä, mutta ei. Ne kerto,että mun pitää tulla tälle samaiselle asemalle uudestaan, jonka jälkeen mun pitää mennä paikkaan x ihan toiselle puolelle kaupunkia, että saan kopion niistä papereista. Perjantaina aattelin hoitaa homman kuntoon ja painelin kirjan ja musiikkien kanssa laitokselle oottamaan. Tunnin odottamisen jälkeen pääsin poliisin puheille, joka kirjotti mulle paperille 3 numeroa, joiden kaa sitten suuntasin sinne toiseen toimistoon. No sehän oli sitten tietysti jo kiinni koska ne sulkee jo puol yksi. No ei tullut hommat sitten edelleenkään valmiiksi, ehkä sitten maanantaina.
Ton uuden puhelimenkin osto oli melkoisesti hermoja koetteleva kokemus. Tuli jälleen myös todettua, että tää Chile ei oo kyllä mikä asiakaspalvelun kulta maa. Sen verran hermon päälle kävi tuo ostosreissu, että välistä piti tulla vähän vetään happee kotiin ja raivoon äitille skypeen. Ensinnäkin täällä on tosi vähän puhelimia, jotka ei ois sim-lukittuja ja toiseks ne on aina vaan uusimpia malleja eli järkyn hintasia. Kierteli vertailemassa hintoja ja katselemassa puhelimia ja ensin jo jumbosta sain ihan sairaan tympeetä palvelua, mutta Paris veti kyllä pohjat! Olin jo siis ekasta Parisista yrittäny ostaa puhelimen (jossa sain hyvää palvelua), mutta niiltä oli toi valkonen loppu, joten menin sitten hakemaan sitä toisesta. Ensimmäisen 20 min odottamisen jälkeen kävelin kassoille ja ajattelin kysyä, että kukas auttas mua. No ne kaikki vaan naputtaa puhelimiaan ja ketään ei ois voinu vähempää kiinnsostaa että seisoin siellä odottamassa. Siinä kohtaa kun olin 5minuuttia oottanu niin aloin huuteleen niille, että kukas vois tulla auttamaan. Ne sitten vaan ilmotti, että sori ei me voida auttaa eikä tiedetä edes kuka mua voisi auttaa. Seuraavaksi ryykäsin sitten sinne telkku osastolle ja vedin yhtä myyjää hihasta ja sanoin että haluaisin ostaa puhelimen, että voisko joku auttaa. Tääkin mies ilmotti, että sori en voi auttaa, mutta että käy ettiin sitä työntekijää jonka sielä pitäs olla töissä. Tähän odotteluun menikin sitten 10min. ja kun se tuli takas niin se vain ilmotti, että sori en tiä missä se on, että nyt vaan oottelet tässä sitä. Tähän mennessä oli siis ollu sielä kaupassa jo sen reilut 45 minuuttia ja mun hermo ei enää kestäny ja muutaman kirosanan saattelemana lähdin kotiin ilman sitä puhelinta. Tässä kohtaa kävin kotona pientä keskustelua äidin kanssa skypen välityksellä (äiti oli hiljaa ja mää raivosin). Eikä se sitten auttanut, kun nöyränä palata takas ja ostaa se puhelin. Onneksi tällä kertaa palvelu oli nopeaa ja hyvää, eli nyt mulla on sitten uusi luuri.
Keskiviikko ei sitten illasta sujunutkaan enää ihan niin mallikkaasti, koska joku varasti mun puhelimen. Ärsyttää aivan hulluna, koska sinne meni sitten kaikki numerotkin ja täältä uuden puhelimen ostaminen on paljon kalliimpaa kun suomessa. Mutta ei auta itku markkinoilla, koska en mää oikeen ilman puhelintakaan pärjää. Keskiviikkona kävin poliisilaitoksella tekeen rikosilmotusta ja se ei ollukkaan ihan niin yksinkertanen homma, kun kuvittein... Ensikskin siellä sai jonottaa sen 1,5 tuntia, jonka jälkeen ne ilmotti, että niiden järjestelmä on kaatunut (kuulostaa turvalliselta). No sain kuitenkin tehtyä sen ilmotuksen ja aattelin et jes se siittä, mutta ei. Ne kerto,että mun pitää tulla tälle samaiselle asemalle uudestaan, jonka jälkeen mun pitää mennä paikkaan x ihan toiselle puolelle kaupunkia, että saan kopion niistä papereista. Perjantaina aattelin hoitaa homman kuntoon ja painelin kirjan ja musiikkien kanssa laitokselle oottamaan. Tunnin odottamisen jälkeen pääsin poliisin puheille, joka kirjotti mulle paperille 3 numeroa, joiden kaa sitten suuntasin sinne toiseen toimistoon. No sehän oli sitten tietysti jo kiinni koska ne sulkee jo puol yksi. No ei tullut hommat sitten edelleenkään valmiiksi, ehkä sitten maanantaina.
Ton uuden puhelimenkin osto oli melkoisesti hermoja koetteleva kokemus. Tuli jälleen myös todettua, että tää Chile ei oo kyllä mikä asiakaspalvelun kulta maa. Sen verran hermon päälle kävi tuo ostosreissu, että välistä piti tulla vähän vetään happee kotiin ja raivoon äitille skypeen. Ensinnäkin täällä on tosi vähän puhelimia, jotka ei ois sim-lukittuja ja toiseks ne on aina vaan uusimpia malleja eli järkyn hintasia. Kierteli vertailemassa hintoja ja katselemassa puhelimia ja ensin jo jumbosta sain ihan sairaan tympeetä palvelua, mutta Paris veti kyllä pohjat! Olin jo siis ekasta Parisista yrittäny ostaa puhelimen (jossa sain hyvää palvelua), mutta niiltä oli toi valkonen loppu, joten menin sitten hakemaan sitä toisesta. Ensimmäisen 20 min odottamisen jälkeen kävelin kassoille ja ajattelin kysyä, että kukas auttas mua. No ne kaikki vaan naputtaa puhelimiaan ja ketään ei ois voinu vähempää kiinnsostaa että seisoin siellä odottamassa. Siinä kohtaa kun olin 5minuuttia oottanu niin aloin huuteleen niille, että kukas vois tulla auttamaan. Ne sitten vaan ilmotti, että sori ei me voida auttaa eikä tiedetä edes kuka mua voisi auttaa. Seuraavaksi ryykäsin sitten sinne telkku osastolle ja vedin yhtä myyjää hihasta ja sanoin että haluaisin ostaa puhelimen, että voisko joku auttaa. Tääkin mies ilmotti, että sori en voi auttaa, mutta että käy ettiin sitä työntekijää jonka sielä pitäs olla töissä. Tähän odotteluun menikin sitten 10min. ja kun se tuli takas niin se vain ilmotti, että sori en tiä missä se on, että nyt vaan oottelet tässä sitä. Tähän mennessä oli siis ollu sielä kaupassa jo sen reilut 45 minuuttia ja mun hermo ei enää kestäny ja muutaman kirosanan saattelemana lähdin kotiin ilman sitä puhelinta. Tässä kohtaa kävin kotona pientä keskustelua äidin kanssa skypen välityksellä (äiti oli hiljaa ja mää raivosin). Eikä se sitten auttanut, kun nöyränä palata takas ja ostaa se puhelin. Onneksi tällä kertaa palvelu oli nopeaa ja hyvää, eli nyt mulla on sitten uusi luuri.
Meillä on nyt koulussa yleisurheilussa aitajuoksu jakso ja se ei jälleen kerran oo ihan mun vahvimpia osa-alueita :D (en oo siis ikinä hypänny sellasen oikeen aidan ylitte. Aina ollaan harjoteltu koulussa vaan niillä lasten mini muoviputki aidoilla) Ja siis muutenkin yleisurheilu on kuulantyöntöö lukuunottamatta ollu mun inhokki aina koulussa. Ekoilla kahdella tunnilla en hypänny aitojen yli, koska en tajua mikä ihme lukko mun päässä oli ja joka kerta, kun juoksin sitä aitaa kohti niin just kun ois pitäny hypätä vedin liinat kiinni tai juoksin sen aidan ohi. Aloin jo vaipuun melkoseen epätoivoon, että kurssi jää kesken koska en vaan yksinkertasesti uskalla hypätä. Viime tunnilla meni sitten hermo omaan nööseilyyn ja päätin että nyt mennään ja heti kerralla vetäsinkin kolme aitaa. Oli hyvä fiilis! pitkästä aikaa tuli sellanen olo, että jotain on oikeesti tullu ihan konkreettisesti opittua. Nyt voin siis huokasta helpotuksesta, että vaikka tekniikka ei niin kovin mahtis olekkaan niin enköhän mää sen kokeen läpäse.
Torstaina oli myös Aerobicin ryhmäkoe, jossa meidän piti 5 hengen ryhmässä suunnitella ja esitää aerobic koreografia. Eikä ollut tälläkään kertaa helompaa tää Chileläisten kanssa tekeminen, koska tää koko homma jätettiin samalle päivälle, kun millon koe oli. Olin koko viikon kyselly, että koska tehdään se ja sain aina vastaukseksi, että me ilmotetaan sitten ja keskiviikkona illalla sain sitten viestin, että tehdään se seuraavana päivänä lounastauolla. Siinä sitten tunnin lounastauolla keksittiin koreokrafiat ja yritettiin niitä vähän harjotella. Mulla meinas vähän hermo mennä, koska mulle on jotenkin ihan kauheen vaikee opetella askelia ja mun pitää jauhaa niitä tuhat kertaa ennen, kun opin ne. Mehän ei sitä sitten ihan valmiiksi tunnissa saatu, joten muut keillä ei ollut tuntia jäi suunnitteleen sen loppuun ja vikat koreografiat mulle näytettiiin siis tunnin alussa! Siinä kohtaa, kun se piti opettajalle esittää niin olin varma, että mää en muista mitään ja olin aivan hullun hermostunu siittä, mutta onneksi mää en mokaillut ja saattiin siittä numeroksikin 6,4 eli ihan mallikas suoritus sitten lopulta.
Torstaina oli myös Aerobicin ryhmäkoe, jossa meidän piti 5 hengen ryhmässä suunnitella ja esitää aerobic koreografia. Eikä ollut tälläkään kertaa helompaa tää Chileläisten kanssa tekeminen, koska tää koko homma jätettiin samalle päivälle, kun millon koe oli. Olin koko viikon kyselly, että koska tehdään se ja sain aina vastaukseksi, että me ilmotetaan sitten ja keskiviikkona illalla sain sitten viestin, että tehdään se seuraavana päivänä lounastauolla. Siinä sitten tunnin lounastauolla keksittiin koreokrafiat ja yritettiin niitä vähän harjotella. Mulla meinas vähän hermo mennä, koska mulle on jotenkin ihan kauheen vaikee opetella askelia ja mun pitää jauhaa niitä tuhat kertaa ennen, kun opin ne. Mehän ei sitä sitten ihan valmiiksi tunnissa saatu, joten muut keillä ei ollut tuntia jäi suunnitteleen sen loppuun ja vikat koreografiat mulle näytettiiin siis tunnin alussa! Siinä kohtaa, kun se piti opettajalle esittää niin olin varma, että mää en muista mitään ja olin aivan hullun hermostunu siittä, mutta onneksi mää en mokaillut ja saattiin siittä numeroksikin 6,4 eli ihan mallikas suoritus sitten lopulta.
Perjantaina aattelin lähtee pitkästä aikaa shoppaileen, koska mun 3 farkuista kahdet on hajonnu ja uusille ois kipeästi tarvetta. Costanerassa pyörin varmaan 5 tuntia ja käteen jäi yks urheilu paita. Täällä toi shoppaileminen on jotenkin ihan ylivoimasen vaikeeta mulle. Ainoo mitä osaan ostaa on urheiluvaatteet. Toisalta jälleen kerran tajuaa sen kuinka paljon turhaa kamaa sitä ihmisellä on. Tänne tullessa mulla oli rinkka ja matkalaukku mukana ja ihan muutamaa uutta vaatekapaletta lukuunottamatta oon käyttänyt koko vuoden niitä vaatteita, enkä oikeestaan oo edes juuri kaivannu enempää! Myöskään ei tarvi potee mitään suomen vaate kriisejä ulos lähtiessä, kun sulla on tasan muutama paita josta voi valita eli yleensä laittaa sen mitä viime kerralla ei ollu :D Pitäs ehkä suomessakin vähän alkaa miettimään, että onko ne kaikki vaatteet aina ihan tarpeellisia.
Tulipas tästä nyt vähän sekava ja tuntuu, että taas puolet jäi ja kuviakaan ei oo. Nyt yritän kyllä vähän alkaa tsemppaamaan tän blogin kanssa. Niin ja tänään on 13 päivä eli tasan 2kk enää jäljellä! ÄÄÄÄÄK!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti