totaalinen breakdown

Tätä olen koko täällä olon ajan odottanut, että koska ensimäisen kerran saan totaalisen hermoromahduksen. Meille on tullut koulussa uus opettaja, joka on nuori mies Sri Lankalta eikä siis natiivi, eikä myöskään puhu paljoa englantia ja sen mitä puhuu niin intialaisella aksentilla. Meillä on koulussa myös sääntö, että siellä ei saa puhua Englantia. Ensinnäkin koko päivän tuli hirvee määrä vaikeita uusia sanoja, joita en ymmärtänyt vaikka se kuinka yritti niitä Espanjaksi mulle selittää ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vaan nyökytellä päätä ja toivoo,että se ei käske modostamaan kyseisestä sanasta lausetta ja tarkistaa sanat jälkeenpäin netistä. Tän jälkeen meidän piti kysellä toisiltamme ja opettajalta erinäisiä kysymyksiä ja vastata niihin. No mun osa tässä ringissä oli tietenkin vastata sen opettajan kysymyksiin. Sitten se joka kerta laitto sinne kysymykseen jotain niin vaikeita sanoja, että en koskaan ymmärtänyt heti ekalla kerralla mitä se kysyi. Sitten mä tietysti yritän tällä mun haparoivalla kielitaidolla kysyä, että mitä mikäkin tarkottaa ja se aina vastasi ihan vääriin asioihin. Sen jälkee tietty yritin englanniksi kysyä ja taas sama homma ja sain vielä päälle kuulla tarinan, että en opi koskaan espanjaa, jos puhun Englantia. Ja kirsikkanan kakun päällä se, että yritän selittää sille Espanjaksi, että se ei vastannut siihen kysymykseen mitä kysyin ja näin ollen en edelleenkään tajua koko kysymystä mihin pitäis vastata, niin se alkaa korjaamaan niitä mun lauseita ja käskee aina toistamaan sen saman lauseen aina alusta siihen asti mihin olin päässyt ja samalla se toistaa sitä oikeeta lausetta päälle puhuen ja sain jatkaa kysymyksen tekemistä vasta, kun olin sanonut sen kaikein täysin oikein siihen asti mihin olin päässyt ja samalla se hokee koko ajan: Try! Try!. Siinä vaiheessa meikäläisellä kilahti kyllä sen verran pahasti, että pääsi suusta kovaan ääneen useempi v***u ja kerpele. Teki vain mieli hutaa suomeksi, että mä en vaan tajua! ja ottaa kamppeet kainaloon ja lähteä litomaan. Päädyin kuitenkin hillitsemään itseni ja yritin siinä sitten, sen loppu ajan koota itteeni ja istuin viimisen 20min. käytännössä mykkänä. Kun lähdin koululta teki vaan niiiiiin hirveesti mieli ottaa puhelin kouraan ja soittaa jollekkin suomeen ja kiukutella suomeksi. Kun pääsin kotiin oli pakko tunkea vain suu täyteen salmiakkia, istua alas ja ajatella, että kyllä tää tästä helpottuu ja salmiakki tepsi!

Sitä ei oikeasti osaa etukäteen ajatella, kuinka stressaavaa on se, kun oikeastaan koko ajan puhuu vieraalla kielellä, etkä pysty ilmasemaan itseäs niinkun haluisit. On ihana puhua Englantia, koska se on niin helppoa ja ihmiset ymmärtää suunnileen mitä yrität sanoa, mutta silti tulee tosi paljon tilanteita, joissa et saa sanottua jotain asiaa tai sitten joudut selittämään sen kiemuroiden kautta, etkä koskaan voi olla varma, että se toinen on oikeasti ymmärtänyt sen asian just niin, kun oli tarkoittanu. Sitten tämä Espanja... Et tiedä koskaan mitä ravintolassa tilaat, koitat vaan arvailla sinne päin. Joudut jännittämään ihan joka paikassa sitä, että miten selviät seuraavasta tilanteesta ja pelätä, että jos joku sattuu sanomaan jotain odottamatonta tai kysyy jotain, etkä tajuakkaan mitä se sanoo. Mutta onneksi tää kielitaito kehittyy koko ajan ja ymmärrän oikeasti jo paljon paljon enemmän, kun 3 viikkoa sitten. Eikä täällä oikeasti niin kauheeta ole, kun mitä tosta edellisestä avautumisesta voisi päätellä :D Välillä asiat on vaan niin paljon hankalampia, kun on vähän pihalla kaikesta ja on tosi turhauttavaa, kun ei saa ilmastua itseään niin kun haluaisi.

Eilen oltiin käymässä lukuvuoden viimeisissä  Miércoles Po pippaloissa (ne on vaihtareille suunnatut kemut, joihin osallistuu myös tosi paljon paikallisia ja ne järjestetään joka keskiviikko vaihtuvasa paikassa ympäri Santiagoa), jotka järjestettiin tällä kertaa isossa teatterissa. Siellä oli kyllä semmonen meno, että heikompaa alko hirvittään. Oon täällä ihmetellyt kun baarien (yökerhojen) oven edustat on peitetty kaltereilla ja ihmisiä annostellaa sisään baariin sellasesta pienestä ovesta. Tuollakin oli eilen ihan järkyttävä määrä ihmisiä ja mietin vain, että kuinka ne kaikki ihmset saadaan pihalle siitä pienestä ovesta, jos jotain sattuu, enkä ainakaan vielä oo huomannut missään yhtään hätäuloskäyntiä. Toinen hassu juttu on baareissa se, että siellä ei oo wc paperia niissä kopeissa ollenkaan. Siinä oven suulla istuu koko illan ihminen rullan kanssa (tai sit sillä on valmiiksi tehtyjä pieniä wc-paperi nyyttejä) ja hokee propina (tippi/palveluraha) ja annostelee sitä paperia sulle rahaa vastaan. Mullahan ei tietty eilen ollut kolikoita mukana ja tästä johtuen pulitin siis muutamasta vessapaperin palasta 1000 pesoa, joka on euroissa aika tarkkaan 1,6€. Kolmas totuttelun aihe on ollut baareissa juomien ostaminen. Ensin jonotat kassalle, jolle kerrot minkä juoman tilaat ja maksat sen. Sen jälkeen siirrytään baaritiskille, joka ottaa sen kuitin ja valmistaa juoman. Juomat täällä on ihan toista luokkaa kuin suomessa. Drinkit tehdään melko pieneen kertakäyttömukiin, johon laitetaan pohjalle muutma jää, jonka jälkeen viinaa kaadetaan reilusti yli puolen välin ja sen jälkeen pieni liraus limpparia päälle. Ei tarvi illassa kovin usein kydä tiskillä tosin mausta joutuu vähän tinkimään, toki sekin on makuasia.

Tää viikko on taasen vierähtänyt yhdessä hujauksessa ja huomenna ollaankin lähdössä koulusta opintoretkelle (tosin opettajat ei lähde mukaan) La Serenaan, joka on meren rannalla n. 500km. täältä Santiagosta pohjoseen. Tosi kivaa, kun pääsee näkeen vähän uusia paikkoja!