3 kuukauden paniikki

Ja taas mä jaksan jauhaa tästä, mutta eilen tajusin, että mulla on oikeasti enään 3kuukautta aikaa täällä. Millä mää kerkiän vielä tekemään kaiken sen mitä oon halunnut (siis suurimman osanhan oon jo tehnyt mutta koko ajan niitä tulee keksittyä lisää..)ennen kotiin lähtöä. Justhan mää vasta tulin tänne ja ajattelin, että mullahan on ikuisuus aikaa, nyt jäljellä on 13 viikkoa ja nopeesti laskettuna 23 koulupäivää. Se on naurettavan vähän. Alussa ajatteli, että apua miten saan koko vuoden kulumaan, puolessa välissä mietti, että mullahan on vielä puolet jäljellä ja nyt taas on jo paniikki, että kohtahan sitä joutuu lähteen kotiin. Mä en tahdo vielä! Ei sillä, että onhan se kiva nähdä kaikki, mutta silti jo nyt vähän haikea fiilis. Tosin onhan mulla vielä kokonainen lukukausi jäljellä, tosin se täällä Chilessä on valitettavasti naurettavan lyhyt!

Ensimmäinnen kouluviikko on nyt siis paketissa ja jotenkin oli hauska huomata, että Chileläiset on ottanu nyt paljon enemmän kontaktia ja ihmiset tullu jutteleen paljon enemmän, kun viime lukukaudella! En sitten tiiä mistä johuu, kai ne on jotenkin tottunut muhun, eikä enää ajattele että mää oon joku ihme kummajainen, joka on tullu pyöriin hetkeks niiden joukkoon. Mutta siis erittäin positiivista! Kropasta myöskin huomaa, että viimeiset 3 kuukautta on tullut vietettyä enemmän ja vähemmän lomaillen, sillä tällä hetkelä mun kropasta ei taida löytyä yhtään lihasta jonka liikuttaminen ei tuottaisi huuto efektiä. Jopa mun jalkapohjan lihakset on kipeet, en sitten tiiä mistä syystä. Tainnut mennä meidän yleisurheilutunnin juksu harjotukset lihaksiin. Mutta ihan mukava päästä taas liikkumaan ja vähän jo ahdistaa se, että suomeen paluun jälkeen ne erilaiset liikuntamahdollisuudet on aika rajottuneet, ellei halua maksaa itseensä kipeäksi kaikista uusista kokeilusta. Oon aatellutkin tän koulun käynnin tämmösenä uusien lajien testaus mahdollisuutena. Mikäs sen kivempaa kun päästä testaan kaikkee mihin muuten ei koskaan ryhtyis. 

Musta tuntuu, että tällä lukukaudella on tiedossa paljon enemmän kouluhommia. Tai en mä tiiä voi olla, että vaan stressaan etukäteen niin kun viimeksikin ja oikeesti en joutunut montaa päivää viettämään nenä kiinni kirjassa. Mutta saas nädä. Kaikki opet tähän mennessä on vaikuttanut tosi mukavilta ja tietty uima-altaaseen palaaminen maistui oikein hyvälle. Se on jotenkin koulussa semmonen ainoo hengähdyshetki jollon ei tarvi koko ajan pinnistellä ja ponnistella. Siellä kun suunnilleen sanasto on jo tuttua ja osa harjotteistakin. Yks Chileläinen sano mulle, että tää on niin väärin kun sun ei tarvi käydä koulua, kun 2 kertaa viikossa. Mutta ihan oikeesti noi kakskin päivää saa melko väsähtäneeks. Illalla kun raahaudun kotiin niin ei sitä paljon muuta jaksa, kun syödä masun täyeen ja painua unten maille. Sitä ei oikeesti usko kuinka paljon enemmän energiaa se vie, kun opetus ei oo omalla kielellä ja tuntuu, että ihan joka hetki pitää olla tarkkana, ellei halua hetken päästä olla ihan pihalla siitä mitä seuraavaksi pitäs tehdä. Samoin kaikkien tehtävien tekemiseen ja asioista selvää ottamiseen menee paljon paljon enemmän aikaa. Suomessa kun riittää se, että raahautuu aamulla luennolle ja silmät kiinni vähän yrittää kuunnella mistä siellä puhutaan.

Tää lukukausi on kyllä melkoista omalta mukavuusalueelta pois hyppäämistä. Eilisellä aerobic tunnilla sarjaa vetäessä rupesin miettimään, että mitähän h*******ä mää täällä teen (anteeksi ruma sana, mutta tuo on ainoa sana joka kuvaa mun fiilistä siinä kohtaa, kun vetää jotain vääriä askeleita ihan väärään suuntaan ja rytmistäkin tuli pudottua jo aikaa sitten). Mulle on taidettu siinä geenejä jaettaessa lahjoittaa vahingossa kaks vasenta jalkaa, eikä siinä rytmikorvassakaan kovin kehumista oo. Samoin noi lanteen keikutukset ei lähe ihan samalla rentoudella, kun Chileläisillä. Mutta ainaskin taas tuli todettua, että kun näistä selviän niin ei pitäs olla enään niin vaikeeta lähtee pitään omille oppilaille tanssia. Ja siis meidän folklore kurssihan on vielä tähän mennessä ollu teoriaa ja ens viikolla pitäs päästä tositoimiin tutustumalla Pääsiäissaarten tansseihin. Siinä sitten punnitaan onko mulla pokkaa jatkaa sitä kurssia vai onko heitettävä hanskat tiskiin :D Mutta eipä siinä itsehän oon kurssini valinnut. Muista kursseista kuvittelisin selviäväni kohtuudella vaikka toi pikajuoksu nyt ei ihan mun vahvuuksiini lukeudukkaan.

Viime kirjoittelun jälkeen onkin ehtinyt sattumaan kaikenlaista. Viime torstaina piti stten ottaa mulle ihan suorastaan jo melkein perinteeksi muodotunut keikka ensiapuun. Onneksi kuitenkaan mistään kovin vakavasta ei ollut kyse ja pienellä nesteytyksellä, antbiooteilla ja muutaman päivän levolla ollaan taas menossa mukana. Tytyy kyllä sanoa, että ihan oikeesti miten näillä paikallisilla on varaa käydä lääkärissä?! oli meinaan sen verran tyyristä touhua! Onneksi kuitenkin on matkavakuutus. Sununtaina olikin sitten pakko päästä rannalle vaikka vielä kunto ei ollutkaan ihan normaali, koska näitä rantakelejä tuskin jatkuu enää kovin kauaa, snif. Onneksi kelit kuitenkin päivisin huitelee edelleen siellä 30 paikkeilla vaikka yöt alkaakin olemaan jo aikas viileitä.

Tällä viikolla onkin sitten huideltu niin elokuvissa katsomassa Blue Jasmin ja 12  years a slave, joka oli muuten tosi hyvä leffa. Aika ahistava ja kauhee, mutta mun mielestä ainakin tosi hyvä. Perjantaina vierailtiin aquitanian viinitilalla ja kyllähän ne viinit maistu aika hyvälle. Täytyy hävetäkseni myöntää, että on tullut nautiskeltua viiniä ihan häpeällisen vähän, kun kuitenkin ollaan Chilessä mistä tulee hirvee määrä hyviä viinejä :/ Mun pitää varmaan kunnostautua loppuajasta tän suhteen... Illalla mentiinkin sitte Calle 13 keikalle, joka itseasiassa oli mulle melkoin extempore juttu, mutta se kyllä kannatti! Se oli paljon parempi, kuin mitä etukäteen olin odottanut! Tällä kertaa myös meno oli hieman rauhallisempaa, kuin offspringin keikalla :D Mutta hauskaa oli!

 

Eilen sitten tein suuria löytöjä Jumbossa! Leivinpaperi luki yhden pakein kyljessä ihan selkeällä suomen kielellä. Olin kuullut huhuja, että sitä vois sieltä löytyä vaikka tähän mennessä olin vaan joka paikasta löytänyt voipaperia ja sehän ei oikeen tossa leivonnassa toimi. Kävin jo muutaman kerran sitä etsimässä tuloksetta, mutta nyt tärppäsi. Siitä sitten intoutuneena päätin leikkiä leipuri hiivaa ja tuloksena oli karjalanpiirakat. Voin kertoa, että suurena karjis fanina olin taivaassa vaikka itse sanonkin! Eihän ne kovin kauniita ollut, mutta makuhan se on tärkein. Täältähän ei siis ruisjauhoja saa eli mun piti itse sitten jauhaa tehosekottimella ruishiutaleista ensin "ruisjauhot" (no eihän niistä mitään jauhoja tullut vaan pieniä ruis hiutaleita) ja sit taikinaa vaivatessa meinas iskee epätoivo, kun se oli vaan yks mureneva seos.  Mutta koska olin jo omissa unelmissani haukannut lämmintä karjalanpiirakkaa, niin ei auttanut antaa periksi ja päättäväisenä totesin, että sitten syödään vaikka riisipuuro-ruispohja piirakkaa jos se takina ei karjalanpiirakaksi taivu. Mutta omaksi yllätykseksi se pysyikin jotenkuten kasassa ja sain niistä muotoiltua suunnilleen oikean näköisiä. Joten illan vietinkin sitten idiootti hymy naamalla ja masu täynnä. Oodi karjalanpiirakoille!

Tänään ollaankin sitten oltu koulun järkkäämällä kaupunki kierroksella, koska viime vuonna sen missasin. Tosin ei siellä nyt mitään kovin uutta tullut, mutta mikäs siinä köpsötellessä ympäri kaupunkia mukavassa porukassa nautiskellen kauniista kelistä. Tänään vielä pitäs kai tarttua koulutehtäviin ja askarrella itsestään kuva tanssimassa tanhua :D että sellasia koulutehtäviä meillä... Tänään ois myös yhdistetty Paloman läksiäis ja Camillan tervetuliais illallinen. Meille on siis tullut tänne uus asukas. Ihan mukavaa että saatiin tänne nyt joku uusi, kun Palomakin lähtee huiteleen Kanadaan :(

Niin ja nyt muuten oon vihdosta viimein saanut ladattua kuvat tuonne aikaisempiin postauksiin ja ne löytyy täältä Brasilia ja Ecuador ja Peru :)