Vesileikkejä ja tulivuori

Täällä sitä ollaan taas takaisin Santiagossa. Olin ihan järkyttynyt, kun sunnuntaina palasin Santiagoon, koska täällä oli tullut syksy! Päivälämpötilat on laskenu varmaan viidellä asteella (nyt se 25 tuntuu oikeesti siiltä, että saa vetää takkia niskaan) ja meidän kadullakin oli maa ihan täynnä tippuneita lehtiä! snif! ei talvi älä tule vielä! Onneks kuitenkin, kun tuun suomeen niin on taas täys kesä päällä, tosin en sitten tiiä millanen se tulee oleen, koska talvi on ollu niin lauha! Myöskin yksi mua aikalailla stressanut juttu (tää sama stressi on joka ikinen vuos, huoh!) on saatu selvitettyä eli kesätyöt! Mulla on nyt siis töitä heti, kun pääsen takas Suomeen ja kaiken lisäksi juuri niitä töitä joihin halusinkin. Eli viinatouhuja!

Viime sunnuntaina hyppäsin siis yöbussiin ja hurautin Puconiin (n. 9h ajomatkan päässä Santiagosta etelään). Tarkoituksenani oli kierrellä vielä viimeiset Chilen "pakko nähdä" paikat. Puconissa vietin 3 yötä ja kolme ihan huikeaa päivää. Ne olikin sitten melkoisen täynnä ohjelmaa. Maanantaina aloitin heti hydrospeedillä, joka oli ihan huippu hauskaa! Eli koskenlaskua, mutta siinä "kulkupelinä" onkin vain sellainen ylävartalon peittävä lauta. Eli jaloissa räpylät, päässä kypärä ja ylävartalon ja mahan alla lauta, jonka avulla sitten lasketaan koskea alas. Se oli kyllä huikeeta, kun välistä ei ollu enää yhtään kartalla mistä tuli ja mihin oli menossa, kun se koski oli pyörittänyt sua siellä ympäri. Seuraavana päivänä oli ohjelmassa Canyoning eli siinä kuljetaan koskea/kanjonia pitkin kypärät ja märkäpuvut päällä ja lasketaan pyöristyneitä kiviä pitkin, hypitään kallioilta alas (korkein hyppy oli reilu 6m), uidaan koskessa ja välistä vielä laskettiin köydelläkin. Se oli myös aivan huippu mukavaa.

Pucon

Taustalla Villarrica-tulivuori

Ensimmäinen liukumäki

Saatiin ohjeet kuinka hypätään

Ja ei kun menoksi

Köysilaskua

Keskiviikkona olikin sitten tiedossa rankin osuus eli kiipeäminen Villarrica tulivuorelle, joka on siis edelleen aktiivinen tulivuori ja tais olla purkautunu viimeksi joskus 70-luvulla. Alkuun meidän piti ottaa hissi ekalle etapille, mutta sen ollessa tuulen takia suljettuna saatiinkin tarpoa se itse ylös. Jäätikölle päästyä iskettiin kenkiin piikit ja otettiin jäähakut esiin (jos se on oikeen nimi en tiiä?) Ja lähdettiin tarpomaan jäätikköä ylös. Meille ei ois voinut parempaa päivää sattua, koska aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja tuulikin oli aika olematonta. Meillä oli myös tuuri mukana, koska 3 edellisen päivän ryhmät oli joutunut kääntyyn kesken takas, koska ylös meneminen ei olisi ollut turvallista. Mutta me päästiin ylös vaikka se kipuaminen aika raskasta välillä olikin. Ylhäällä meitä odottikin ihan huikeat maisemat! Ja ajatus siittä, että tulivuori on oikeasti toimiva ja sieltä se päästeli sauhuja koko ajan! Kiipeeminen ylös oli aika rankaa, koska varsinkin loppu pätkä jäätiköllä oli todella jyrkkää, mutta ylöspääsy ja näköalat palkitsi vaivan. Laskeutuminen olikin sitten se paras osuus! Koska lähdettiin tuleen viimisenä ryhmänä alas ja muut oli silottanut väylät niin, että päästiin laskeen liukureilla (ja jyrkimmissä osissa laskettiin pelkällä pyllyllä koska muuten ois mennyt liian lujaa!) valmiita baanoja pitkin alas. En oo oikeesti ikinä laskenu liukurilla niin lujaa, että jopa vähän pelotti ja sillä hakulla piti painaa jarrua! Mutta se oli kyllä hauska kun öbauttiarallaa 10 yli 25 vuotiasta laskee liukureilla mäkee hirveen hihittelyn saattamana.

Itse enkeli

Hahah! Reikä pyllyssä-joku vissiin aiemminkin laskenu!

Valmiina laskuun!

Puconista matka jatkui Puerto Varakseen, jossa se sää olikin sitten sateinen ja kylmä. Tuli uhkaavasti mieleen suomen syksy... (voin kertoo että ei oo kauheen ikävä. Ei ees muistanu kuinka hirvee sellanen keli on, kun viimeks täällä santiagossa on tainnu sataa joskus syyskuussa) Onneksi illaksi selkes sen verran, että pääsin ottamaan muutaman foton Puerto Varaksen "tunusmerkistä" eli tulivuoresta. Kävin myös vierailulla maailman ihanimassa kahvila/konditoria/ruokapaikassa ja rupesin miettiin et pitäsköhän sitä heittää opiskelut sikseen ja perustaa oma kahvila :D Seuraavana aamuna otin taas bussin alle ja hurautin Ciloelle. Chiloe oli kyllä ehkä suoraan sanottuna hienoinen pettymys. Olihan siellä ihan kaunista juu ja ehkä ois tarvittu jotain vaellusta tai muuta, että ois tajunnut sen hienouden, mutta täytyy myöntää, että ei se ehkä kuitenkaan mun mielestä ollut ihan sen kaiken hehkutuksen arvoinen. Ensimmäinen päivä vierähti siis Castrossa ja seuraavaksi päiväksi siirryin Ancuniin, joka lauantaista johtuen oli melkoinen aavekaupunki. Yritin etsiä avoinna ollutta toimistoa, joka ois tehnyt reissuja katsomaan pinguja ja valaita, mutta se oli aika työn ja tuskan takana. Sitten kun yhden löysin niin tää nainen vaan aika epämiellyttävään sävyyn totes, että ei tälle päivälle oo mitää retkiä ja pinguja ja valaita ei enää oo. Hmmm.. mä en oikeen varmistunut tästä, että onko näin oikeesti, mutta koska kyseinen toimisto oli ainoo minkä kaikkien kyselyjen perusteella löysin niin ei se auttanut kuin uskoa. Päädyin sitten ottamaan heti ekan bussin Puerto Varakseen (siellä oli siis kaikki kiinni! kaupat, kahvilat, ravintolat ihan kaikki!) ja sieltä sitten yö bussin takaisin Santiagoon. 

Puerto Varas

Castro,Chiloe

Ilosimman näkönen kirkko mitä oon koskaan nähny

Kaiken kaikkiaan ihan mukava reissu tosin vähän jäi harmittaan tuo Chiloe, kun en siellä sitten loppuviimein pässyt kauheasti näkemään mitään. Mutta Pucon oli kyllä oikein positiivinen yllätys. Mitä nyt ekana yönä meidän teltassa (nukuin siis hostellissa "teltassa" eli sellasessa jättimäisessä kupla teltassa, jonne mahtu 3 kerrossänkyä) oli käynyt varkaat sillä aikaa, kun meitä siellä 3 ihmistä nukkui onnellisesti! Varkaat oli kiivenny eka sinne hostellin pihaan, jota ympäröi yli 2metrin aidat jonka jälkeen ne oli leikannut nippusiteet poikki, jotka piti teltan kiinni siinä lattiassa ja hiipparoinut sisälle ja vienyt 2 isoa rinkkaa ja yhden pienen laukun. Mää sitten heräsin puol viiden aikaan siihen kun meidä teltassa oli väkee kun pipoo. Irkku tytöt oli tullut baarista takas ja tajunnut, että niiden rinkat on kadonnu. Onni onnettomuudessa ne rinkat löyty seuraavana päivänä sieltä aitojen toiselta puolelta ja ne sai melkein kaiken takasin lukuunottamatta soitinta, koruja ja joitain kalliimpia ulkovaatteita. Sen pikkulaukun omistaja, joka oli onnellisesti nukkunut varkaiden käydessä teltassa menetti kameran ja vähän rahaa. Nyt siis taas meikän unenlahjat on todistettu erinomaisiksi eli welcome vaan mun kämppään varkaat en herää kuitenkaan(ei sillä, että juurikaan mitään varastamisen arvista omistaisinkaan)! Omat kamat oli onneksi toisella puolella telttaa ja mun alasängyssä olleella pojalla oli ollut järkkäri ihan siinä sängyllä näkyvillä, eli melkonen tuuri että ne oli sattunut tuleen sieltä toiselta puolelta eikä ollu huomannu sitä. 

Matkan aikana tuli taas sen verran kulutettua persusta, että luulis ens talven Rovis-Tampere välin olevan piece of Cake! Tosin se, että täällä mua oikeesti kiinnostaa istua siellä bussissa ja omasta vapaasta tahdostani teen sen. Mutta varsinkin toi Tre-Roi väli on kyllä melkosta myrkkyä. Toivottavasti ei tarvis sitä väliä enää kovin montaa vuotta reissata. Tosin sitten, kun siihen matkustamiseen liittyy muutakin, kuin vain sana koulu niin en laita pahitteeksi. Myöskin täällä oon havainnut, että noi lentosukat on oikeesti aika loistava keksintö! ennen oon pitäny niitä vähän höpö höpö juttuna, mutta muutaman bussimatkan jälkeen, kun määrän päässä ei enää kengät menny jalkaan, niin päätin tarttua härkää sarvista ja kokeilla oisko niistä mihinkää muuhun, kun lentokoneeseen ja kappas! Ne kengät sujahtaa yön bussissa istumisen jälkeen oikein vikkelästi jalkaan! Eli kaikki, jos teillä turpoo jalat matkustaessa niin hommatkaahan noi tukisukat, TOIMII! Myöskin tulevaisuudessa nuo sukkaset saa matkustaa mun kanssa myöskin tampereen ja rovaniemen väliä. Nyt vaan ärsyttää, että miks en oo aiemmin tajunnut kokeilla.

Viikko sitten perjantaina kävin myös ekaa kertaa täällä musikaalissa. Esityksenä oli siis Cats ja ihan huikeat 2,5 tuntia! Ei tarvinnut kyllä koko aikana vilasta kelloon! Nyt on kyllä myönnettävä, että välillä oli tosi vaikeaa saada selvää sanoista, kun ne lauletaan, eli osittain kyllä ymmärrys siittä mitä siellä sanottiin oli vähän heikkoa, mutta se ei kyllä haitannut ollenkaan! Sen verran vauhdikas ja mukaansa tempaava se oli. Hinta oli ehkä himppasen verran tyyris (chilen hintoihin nähden 40€), mutta suomen hintoihin kun vertaa niin ei paha ollenkaan ja oli se kyllä joka sentin arvoinen! Nyt pitää kyllä ottaa asiakseen käydä vielä ainaskin teatterissa ja jos vaan löytyy niin baletti ois aika kova sana. Perjantaina myös suoriuduin kampaajalla käynnistä ilman, että olisin poistunut hiuskatastrofin saattelemana, joka oli kyllä hyvin odotettava tilanne, koska parturissa kukaan ei puhunut englantia, eli oli siis suoriuduttava epsaniaksi. Tosin välttyäkseni katastrofeilta päädyin tulokseen, että ei tehdä mitään muuta, kun vaan pätkästään huonot pois. Nyt on siis taas sellanen tukka päässä, että siitä saa jopa harjan lävitte!

Yks asia täällä alkaa nyt jo oikeasti ärsyttämään todella paljon ja mun on nyt siittä pakko hieman avautua, kun en oo sitä vielä (kai) aikasemmin tehnyt. Eli täällä kun ihminen sanoo permiso (=anteeksi)  niin musta tuntuu, että sen maagisen sanan lausuminen antaa oikeuden tehdä mitä vaan. Sen turvin voi etuilla jonossa, hakata laukulla metrossa, kiilata kärryillä marketissa jne. ihan mitä vaan! Tai sitten oon vaan tottunut liian hyvälle suomessa, jossa suunnilleen kaikki ihmiset jaksaa odottaa vuoroaan ja käyttäytyä kohtuullisesti. No mut vaikka taas vähän valitan niin täällä on oikeesti kivaa, enkä halua vielä kotiin. Joskus vaan pitää saada vähän valitta, kun ärsyttää!

Ens viikolla mua odottaa koulussa aerobicin koreografiatesti  ja vähän jännityksellä odotan, koska en enää muista niitä askeleita! Muutenkin ei oo ihan mun juttu töi yksin aerobicaaminen... No ehkä siitä selvitään. Viime torstaina selvisin pikajuoksun tekniikkakokeestakin niin eiköhän tääkin mee - toivottavasti!